Karvainen syy elää

Taivaalta tipahtelee kevyttä lunta. Olo on eilisen, hyvän päivän, jälkeen huononemaan päin. Vastapäisellä koululla on lippu puolitangossa. En tiedä miksi.

Tämän uusimman sairauden ilmaannuttua olen tajunnut, että nyt viimeistään on ryhdyttävä itseään hoitamaan, jos löydän edes jonkinlaisen syyn pysyä vielä jonkin aikaa hengissä. Kissa sylissä ja (mahdollisesti) pentuja odottava koira kainalossa tajusin pari päivää sitten, että tässä ovat ne syyt. Nämä omaksi ottamani karvaiset rakkaat tarvitsevat minua.

Ei riitä, että pysyn hengissä. Pitäisi saada itsensä myös sen verran kuntoon, että kykenen hoitamaan ne edelleen kunnolla. Aviomies ulkoiluttaa koirat, mutta paljon muutakin tarvitaan. Yksin hän ei jaksaisi koko katraasta huolehtia.

Ainu, nuorin koiristamme on vasta puolitoistavuotias. Usma ja Seita, vanhemmat koiramme ja Muskakissa ovat syntyneet samana syksynä vuonna 2008. Kissat saattavat elää hyvinkin pitkään...Löytyisiköhän tästä ajatuksesta tarpeeksi kimmoketta ponnistella vielä kerran lääkäriavun löytämiseksi ja siihen vielä paljon suurempaan ja pitkäkestoisempaan ponnistukseen, eli terveellisemmän elämäntavan aloittamiseen..