maanantai 1. huhtikuuta 2013

Lisää näitä, kiitos!

Eilen käytiin paikallisen kylpylähotellilla katsomassa Marita Södergårdin näyttelyä. Ihania iloisia tauluja taas.

Työt oli aseteltu aulaan katsottavaksi. Yhtäkkiä, eräässä portaikossa, tuli niin huono olo, että jalat pettivät alta ja piti napata kaksin käsin kaiteesta kiinni. Aviomies sitten muutaman metrin päästä bongasi kyltin, jossa luki, että aulassa toimii langaton verkko. Itse huomasin pariskunnan penkillä parhaillaan näppäilevän kännyköitään ja telkkarikin siellä pauhasi katon rajassa.

Koko edellisen päivän olin surrut sitä, että mahdollisuuteni pitää yhteyttä ystäviin kapenee tämän vaivan myötä entisestään. Nyt tajusin, että (mahdollinen) sähköallergia rajoittaa myös kykyäni liikkua ihmisten ilmoilla. Eihän se käy laatuun, että rupean noin vain hoippumaan ja kaatuilemaan julkisilla paikoilla heti, jos joku vieressä aukaisee puhelimensa.

Kävimme kuitenkin hotellin ravintolassa syömässä. Avarassa salissa oli ihanasti tilaa asettua kauas muista ruokailijoista.
Harvinaisen aktiivisen päivän kruunuksi Aviomies sai minut vielä houkutelluksi koirien kanssa mukaan metsäretkelle. Enimmän aikaa tosin istuakököttelin pilkkijakkaralla moottorikelkkareitin ja metsäautotien risteyksessä säästelemässä voimiani sillä aikaa kun Aviomies koirien kanssa vei auton sopivalle pysähdyspaikalla.

Metsässä olo hiljakseen parani. Päänsärky poistui ja sydämen rytmi tasaantui. Itsekseni tosin siinä hihittelin arvaillessani mitä mahtaisi kohdalle osunut moottorikelkkailija ajatella, jos sattuisi kohtaamaan keskellä korpea ypöyksin jakkaralla  kököttelevän, autuaasti hymyilevän akan...Ei onneksi osunut kököttelyvaiheessa, myöhemmin kyllä..

Erinomaisen mukava päivä, päässä risteilevistä ahdistavista kysymyksistä ja uuden ongelman aiheuttamasta stressistä huolimatta. Lisää näitä, kiitos.

4 kommenttia:

  1. Ohan toi selkeesti sähköallergiaa, jos se noin hyvin hevonkuusessa helpottaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti. Pakko kai tämä on nyt uskoa, kun omassa kropassa tuntuu. Mieluummin olisin kyllä ottanut jonkun helpommin käsiteltävän vaivan.Tässä tuntuu menevään koko elämä pilalle, kun ei kotonansakaan enää voi olla.

      Poista
  2. Metsässä on parantava voima. On tuo kyllä melkosen ikävä allergia. Miulta löytyy kemikaaliyliherkkyys, se kanssa jonkun verran erakoittaa, linja-autot ja lentokoneet pitänyt unohtaa kokonaan, paikoissa missä on paljon ihmisiä pitää olla koko ajan "taka-oven" luona valmiina poistumaan pikaisesti. Onneksi miulla on blogit, etten ihan mökkiydy. Mutta ajatus on käynyt, jotta mitä jos olisi vielä sähköallergia. Huh. Jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sentään. Kemikaaleja on nykyään joka paikassa. Taitaa vaatia aikamoisia järjestelyjä tuokin vaiva. Onneksi et sentään ole allergisoitunut kissoille. Minä olen yrittänyt iloita siitä, että edes nuo otukset olen vielä saanut pitää. Ne ovat elämän suola.

      Poista

Sano vaan