Toisaalta ja toisaalta

Esihistoriallisina aikoina, (Akan nuoruudessa), kun kännykkää ei vielä oltu keksitty, oli elämä siinä mielessä helpompaa, ettei kukaan odottanut kenenkään olevan 24/7 tavoitettavissa. Toisaalta, kun auto simahti soittokeikalla, kaatosateessa, keskellä erämaata, ei avun saaminen ollut ihan yksinkertainen juttu..

Eilen, Aviomiehen kanssa, jotain kokkiohjelmaa katsoessa tuli puheeksi myös se, miten erilainen ruokakulttuuri oli lapsuusaikamme kodeissa verrattuna nykypäivän moninaisuuteen. Vanhempamme kuuluivat siihen sukupolveen, joka oli kiitollinen siitä, että ruokaa ylipäätään oli. Nykyään on kauppojen hyllyillä paljon enemmän, mistä valita, mutta toisaalta enemmän myös ruokaan liittyviä ongelmia ja intohimoja.

Joku mielellään muistuttaa sanonnasta "Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään" ja on sitä mieltä, että vain eteenpäin kannattaa katsoa. Itse olen sitä mieltä, ettei joka sukupolven kannata keksiä pyörää uudelleen. Historia antaa perspektiiviä ja suhteellisuudentajua, joka, ainakin minun mielestäni, on kaiken viisauden alku.

Mistähän muuten mahtaa johtua sekin, että, vaikka meillä nykyään on kaikki mahdolliset työtä ja kotitöitä helpottavat koneet, kiire ei näytä ainakaan vähentyneen...ja se, että, vaikka elintaso, koulutustaso ja elinajan odote ovat sadan vuoden takaisesta huimasti kohonneet, esim. rikos- ja itsemurhatilastot eivät ole merkittävästi kaunistuneet..

Toisaalta ja toisaalta..Mahtaakohan ihmiskunnan pahoinvoinnin määrä olla vakio? Jos jossain kohtaa paranee, tuleeko jokin toinen ongelma tilalle? Kuinka etäältä kuvaa oikeastaan pitäisi katsoa, jotta koko  kokonaisuuden voisi hahmottaa..