Ipanasta asti olen istunut kippurassa. Oli alusta millainen tahansa, aina, jos vaan tilanne on sen sallinut, olen kiskaissut vähintään toisen polven, mieluummin molemmat, sohvalle tai tuolille ja selkä pyöreänä ja kierteellä löhönnyt rankani päällä. Edes kasvanut ympärysmitta ei ole ryhtiä oikaissut.
Nyt siitä taitaa kuitenkin tulla loppu. Selkä jo viikkojen ajan vihoitellut siihen malliin, että nyt on ilmeisesti selkäruodon osaltakin takuuaika umpeutumassa. Kintuillehan kävi samoin pari vuotta sitten.
Kaksitoistavuotiaasta olin kävellyt korkeakorkoisilla kengillä. Jalkani asento oli muotoutunut sellaiseksi, että muunlaisissa en tuntenut oloani mukavaksi. Niin vaan fibromyalgia vei voiton. Nykyään tallustelen lättäpohjaisilla saappailla ja kaappi on täynnä korkokenkiä, joita en kykene käyttämään, mutta joista en ole raaskinut vielä luopuakaan.
Ei ole vanheneminen herkkua. Kropasta hajoaa osa kerrallaan ja varaosatoimitus tökkii..
Jälkiviisaus on aivan turhaa, mutta tähän vaiheeseen tultuani olen alkanut salaa toivoa, että olisin pitänyt vähän parempaa huolta kropastani, joka sentään on koko elämän mittaiseen käyttöön tarkoitettu menopeli.
Näinhän se juuri on. Kaipasiin kovasti myös varaosaa tuolle kipeämmälle polvelleni. Niska-hartiat ovat aivan jumissa kymmenien vuosien tietokoneella istumisen ansiosta. Niin jumissa, että niitä ei voi hieroa edes. Se nimittäin johtaa migreeniin. Myöskin pään sisältä kaipaisin omahoitoa, esim ulkoilemalla, vaan polvi ei salli.
VastaaPoistaKorkokengistä sitten: en ole ikinä käyttänyt. Se johtuu siitä, että olen 178 cm pitkä ja korkokengissä olisin jo aikas pitkä;)
Sinä olekin onnistunut kasvamaan ihan ihmisen mittaiseksi. Minä kun olen jäänyt tämmöiseksi 160 senttiseksi tumpiksi, tarvitsen aina jotain jatkopalaa ;)
VastaaPoistaVaraosia täälläkin tarvittaisiin. Ensinnäkin uusi pää ja sitten tuon tulehtuneen selkäytimen voisi vaihtaa. Oikeasta silmästä meni näkö viime viikolla, joten menköön vaihtoon sekin. Joku liian laiha voisi saada parikymmentä kiloa ja vaihdossa voisin antaa vaikka muutaman kilon noista isoista hankalista ryntäistäkin. Pituutta en huolisi lisää, sitä on 174cm, mutta sellaiset 37 jalat olisi kivat ja tilalle saisi 41:n kalossikoon.
VastaaPoistaViisikymmentä kun täytin, sain kortin jossa sanottiin takuuajan olevan ummessa, mutta parasta ennen päiväystä vielä rutkasti jäljellä. Nyt on kyllä sellainen tunne, että kaikki päiväyket ovat jo ummessa ja käyttötarkoituskin hukassa.
t. elina
Eipä kuulosta kovin mukavalta tuommoinen selkäytimen tulehdus ja silmäongelmatkaan..Synttärikorttisi teksti oli silti erinomaisen oivaltava. Kun osaisikin muistaa, että sitä "parasta ennen" -päiväystä on tosiaan jäljellä pidempään kuin itse huomaammekaan :)
PoistaPään, etenkin sen sisukset, vaihtaisin mieluusti terveeseen. Muuten, "kop kop", tässä ollaan vielä suhteellisen terässä. Liikakiloja, no joo, mutta ne ovat vain ulkonäköseikka, joka ei nyt tässä tilanteessa ole ihan ykkösasia. Hävettää myöntää, mutta monesti, kun on henkisesti paha olo, oikein toivon sairastuvani esim. flunssaan, että saisin "oikean" syyn potea. Mutta ei niin ei. Teräksiseltä äidiltäni (on tosin sisältäkin terästä) olen kai perinyt tällaiset geenit. Nyt kun tämän kirjoitin, varmaan salama iskee päähäni tai saan syövän tms.
VastaaPoistaMinusta se on erittäin ymmärrettävää, että ihminen mieluummin potee jotain näkyvää ja kaikkien tuntemaa vaivaa, kuten flunssaa, päänsisäisten vaivojen sijaan. Masennus on silti minunkin vaivoistani lamauttavin, vaikka fyysisiä diagnoosejakin on monta.
PoistaOn sinullakin ollut kestämistä, kun olet herkkänä persoonana joutunut kasvamaan teräksenkovan ihmisen käsittelyssä..Vähemmästäkin särkyy..