Ei ehkä ole viisasta valita puolisoa, joka on temperamentiltaan itsesi vastakohta. Vielä typerämpää ja turhempaa on jäädä ongelmatilanteissa kiukuttelemaan ja murehtimaan maahan kaatunutta maitoa.
Voiman ja vastavoiman vaikutus ehkä kuljettaa kehitystä eteenpäin. Ellei energiaa voimankäyttöön ole, sopeutuminen on paras vaihtoehto. Se säästää resursseja olennaiseen ja parhaassa tapauksessa toteuttaa muutoksen toista kautta.
En ole täydellinen. En edes kohtalainen. Vertailu on vahvoja varten, niitä varten, joilla on voimia kilpailla ja pyrkiä parempaan.
Loppujen lopuksi jopa usko ja toivo jäävät kakkoseksi sille, joka on voimista suurin ja sehän on, kaikesta huolimatta, rakkaus.
Kauniisti sanottu tuossa viimeisessä lauseessa!
VastaaPoistaEi pidäkään vertailla, ollaan jokainen omanlaisiamme, jos ei muuta niin sen on iän myötä oppinut. Mutta kun sen vielä jaksaisi aina muistaa;)
Totta turiset.
VastaaPoistaNäinpä.
VastaaPoistaMinun mieheni on omien sanojensa mukaan luopunut kaikesta turhasta, kuten kinastelusta. Hän on luovuttanut sen Jumalalle. Hänellä on vanhva usko ja luottamus, sillä hän ei todellakaan kinastele koskaan. Kunpa pystyisi samaan....
Kinastelu on minunkin mielestäni turhaa, neuvottelu ja asioista puhuminen ei. On kunnioitettavaa, jos ihminen kykenee olemaan loukkaamatta toista kiivastuksissaan. Se on silti mielestäni alhaista, että monet itseään hillittyinä pitävät hylkäävät kumppaninsa vaikeissa tilanteissa kävelemällä pois. Eivät suostu selvittämään asioita. Kieltävät jopa koko ongelman olemassaolon. Tai sitten se ongelma on muka vain toisella osapuolella.
PoistaTäytyy kai vaan uskoa ja toivoa, että Taivaallinen Isä auttaa kasvamaan oikeista kohdista meitä, jotka sitä pyydämme :)
Viisaita sanoja (huoks!).
VastaaPoistaOn niitä ylämäkiä ja on niitä alamäkiä. Tasaistakin välillä toivottavasti.
VastaaPoista