torstai 14. maaliskuuta 2013

Hoitoon valmis!?!

Nolottaa kirjoittaakin tällaista. En haluaisi nimittäin uskoa itsekään...Enkä tosiaankaan tiedä, mistä uskaltaisin lähteä hakemaan apua. Todennäköisesti en mistään. Umpihulluahan tämä on. Ei kukaan täysjärkinen lääkäri edes uskoisi..eikä ainakaan osaisi auttaa. Passittaisivat todennäköisesti suljetulle osastolle. 

No, kerron nyt kuitenkin teille, sillä pahimmillaan tämä tarkoittaa blogiharrastuksen loppua..

Siltä varalta, että joku on kokenut edes jotain samankaltaista tässä lyhyesti koko stoori: pari vuotta sitten tietokoneen hiiri alkoi aiheuttaa pistelyä kämmenessäni. Sitten alkoi turvota sormet ja lopulta ylimmät nivelet painuivat koukkuun. Tutkittiin. Ei löytynyt selitystä. Oireet lievittyvät vain pysyttelemällä kaukana tietokoneesta.

Kuukausi sitten aloin potea jatkuvaa päänsärkyä. Aluksi arvailin syyksi niskavaivoja. Silmäsäryn ja valonarkuuden pistin migreeninpoikasen tiliin. Viikko sitten aloin testata pahinta pelkoani. Avasin tietokoneen vain tunniksi pari kertaa päivässä. Päänsärky (ja sydämen rytmihäiriöt) alkoivat jo muutaman minuutin tietokoneen äärellä oleilun jälkeen ja helpottivat noin tunnin kuluttua koneen sulkemisesta.

En haluaisi uskoa, että tämmöinen on edes mahdollista... ja jos on, niin miksi ihmeessä mokoma vaiva pitää meikäläiseen iskeä. Iloja ja aktiviteetteja kun elämässä ei enää ole kovin paljon jäljellä. En tiedä, mitä teen, jos en enää voi käyttää konetta.

Sitäpaitsi mistä tämmöinen voi johtua? Sähköallergian olemassaolosta kun en ole vielä ihan vakuuttunut. Tietääkseni sitä ei ainakaan ole tutkimuksilla todistettu..

Nyt särkee jo niin kovasti, että tuntuu kuin pää kohta räjähtäisi. Pakko pistää ruutu pimeäksi.

Valoisampia aikoja odotellessa hyvää kevättä kaikille!

28 kommenttia:

  1. No kaikkea sitä tulee. Kovasti nyt toivon, että tilanne on vaan väliaikainen ja menee pian ohi. Jaksamisia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla melkoinen maanantaikappale tämä meikäläisen kroppa. Ihmeparantumista odottelen, mutta jonkinlainen haarniska pitäisi kai päälleen pukea. Muutoin on, ainakin toistaiseksi, melko tuskaisaa tämä koneen lähellä oleskelu.

      Poista
  2. Toi on ihan perushuttua. Mulla saattaa koneel olon päälle olla käsi toimimaton pariki päivää. Se vaan putuu, eikä mikään pysy käessä. Samoten niska jämähtää välillä niin jumiin, et tulee mikreenin kaltanen jumputtava kipu, joka vaatii useemman päivän poisoloa koneelta. Tätä tää talvi teettää. Liikaa on tullu oltua koneella. Lihasrelaksanttia ja kipulääkettä menee purkkikaupalla ja huokailut senku syvenee. Tarttis perustaa sellai ryhmä, mis voitas naamakkain koneen välityksellä jutella. Kaksin tai porukassa. No, kaksinhan voi, jos on koneessa veppikamera.

    Toivon kummiskii, et sulla homma helpottais. Sun tarinoita on aina mukava lukee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos lihasrelaksantit helpottaa..Toki minullakin niskajumi ja asennosta johtuvia vaivoja on aika usein- Tämä on nyt kuitenkin jotain muuta... Vertaisvalittelu tosiaan ainakin henkisiä kramppeja helpottaa ;D

      Poista
  3. Toivotaan, että vaiva menee ohi! On nää bloggaukset kuitenkin niin mukavaa puuhaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ON ne..ja minun ainoa kurkistusaukkoni ihmisten maailmaan. Muutoin kun päiväni tuppaavat kulumaan karvaisessa, nelijalkaisessa seurassa :)

      Poista
  4. No jopas on. Sähhköallergia tuli itselle heti tekstin alussa mieleen, mutta luulisi ilmenevän muutenkin kuin koneella ollessa.
    Mitään en kyllä enää tänä nykyaikana ihmettele. Kuka näistä vehkeistä tietää, mitä kaikkea niitten jatkuvasta käytöstä seuraa.

    Toivottavasti vaiva häipyy sinne mistä on tullutkin. (Ja voisiko psyyke jotenkin vaikuttaa niin, että kun avaa koneen, tavallaan pelolla odottaa, toistuuko sama ja sitten se pelko jotenkin vaikuttaa asiaan ja aiheuttaa tuntemukset? Mutta tää nyt on vaan tätä pohdintaa. Olet itse parempi psykologi :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sähköallergiaa en usko selitykseksi, mutta noista Satun ja Häivähdyksen linkeistä saattaa löytyä selitys. Toki psyykekin kaikenmoista aikaan saa, mutta enpä usko sitä syyksi tällä kertaa. Outoja asioita on maailma pullollaan. Saisivat minun puolestani kuitenkin keskittyä jonnekin muualle kun meidän huusholliin ;D

      Poista
  5. Käytätkö langatonta verkkoa ollessasi koneella? Vai sattuuko koneesi lähellä olemaan etäluettava sähkömittari? http://yle.fi/uutiset/etaluettavien_sahkomittareiden_terveyshaitoista_kiistellaan/6525209

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli minulle ihan uusi uutinen. Onhan meillä tuommoinen ja noita muita säteilyn lähteitä tuumatessa tajusin, että asumme myös melkein linkkitornin juurella...Jonkinlainen keskushermoston toimintahäiriö on taustalla fibromyalgiassa ja parissa muussakin kroppaani pesiytyneessä taudissa. Kun hermostossa viestit liikkuvat sähkökemiallisina prosesseina, miksi ne eivät voisi häiriintyä mkroaalloista ja muusta säteilystä, jos järjestelmässä on muutenkin jotain rempallaan :)

      Poista
  6. No voi sentään! Eihän näistä sähkö- ja radiosäteilyistä tiedä, kun huusholleissa on nykyään niin paljon kaikenlaista lähetintä ja vempainta. Täälläkin on keskusteltu aiheesta: http://pcasentaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/48514-radiosateily-sairastuttaa Toivottavasti et joudu kokonaan luopumaan bloggailusta. Se olisi suuri menetys meille muille.
    t. Häivähdys (Firefoxista taaskin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuopa oli tosi mielenkiintoinen linkki. Kiitos. Nyt vaan pitäisi keksiä tapa, jolla vähentää koneen tuottamaa säteilyä. tietääkseni jonkinlaisia eristyssysteemejä on olemassa..

      Poista
  7. Minä olen huomannut saman, että hiirikädessä on pistelyä ja koko oikea käsivarsi on kipeä. Minulla on mokkula ja olen epäillyt, että saan joko hiirestä tai GSM-verkosta jotain säteilyä tai sitten vain jännitän oikeaa kättä.

    Tunnistan noita muitakin oireita, silmäoireita ja kipua rinnassa. Mutta johtuuko se siitä, että istua kökötän liikaa samassa asennossa tuijottaen valoruutua? Olen ottanut urakakseni liikkua sen vastapainoksi mahdollisimman paljon ulkona, kun työssäni kääntäjänä joudun naputtamaan tietokonetta joskus 12 tuntia päivässä yhteenmenoon ja koko viikon putkeen, jotta saan työt ajoissa valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asennosta johtuvina minäkin näitä vaivoja aluksi pidin. Kun olin kokeillut vanhat konstit ja pussillisen uusia niskajumin ja rintarankakivun hoitamiseksi, pakko se oli uskoa, että muutakin on. Minulla hiirikäsi sen pistelyn lisäksi kuumottaa hurjasti ja turpoaa ihan silminnähden...Sinulle varsinkaan ei vaivojen pahenemista toivoisi, kun joudut tekemään työsi koneen äärellä.

      Poista
  8. Voi harmi jos nyt on tuollainenkin herkkyys tullut. Luin jostakin vastaavasta ogelmasta hiljattain mutta en valitettavasti muista mistä lehdestä. Toivotaan nyt kuitenkin että olisi vain ohimenevää. Itse olen tosi"sähköinen" ihminen. Autosta lähteissänikin saan aina sähköiskuja ja joskus kätellessäkin niin että ääni kuuluu. Se on kuitenkin vaan pakkaskautena. Jos sinullakin helpottaisi kevään tultua. Ainakin tulee oltua vähemmän koneella kun aikaa kuluu ulkona. terveisin sisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kevät olisi tervetullut sääilmiö. Kuntoutuisi siinä puutarhanmylläyksessä sekä keho että mieli :)

      Poista
  9. Tarkkaile nyt kumminkin vielä istuma-asentoasi ja hiirikättäsi. Mulla hiirikäsi ottaa helposti pöydänreunaan ja vaikka paine on vähäinen, se aiheuttaa tunnissa tunnottomuutta etenkin keskisormeen ja nimettömään.
    Sähköyliherkkyys on ymmärtääkseni ihan oikea sairaus, mutta luulisi sen oireilevan muuallakin huushollissa. Kunhan kevät tästä vaan pääsee alkuun, vähenee koneella istuminen ja puutarhatyöt vuorostaan aiheuttavat vaivoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nämä hermojen puristuksiin jäännit ynnä muut asennosta johtuvat vaivat ovat kimurantimpia kuin uskoisikaan. Semmoista toivoa minäkin vielä elättelen, että kyse olisi jostain ihan tolkullisesta ja ajan myötä korjaantuvasta ..(tai toisella krempalla korvautuvasta. Onhan se mullan kärrääminen äkkiseltään taas kropalle järkytys, jos tänä vuonna vielä kesä saadaan ;D )

      Poista
  10. Pukkas vielä mieleeni, että tutullani, joka kärsii myös samantapaisista oireista, on semmoiset säteilysuojat kännykässä ja tietokoneessa. Kahdeksikon muotoinen tarra, muistaakseni. Harmi etten osaa paremmin neuvoa, mutta kunhan taas tapaan kaverin niin otan tarkemmin selvää.

    VastaaPoista
  11. Funtsasinpa tässä, että taidan alkaa kirjoitta sulle pitkästä aikaa paperibreiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeeeee. Postipoika yllättyy :D

      Poista
    2. ...juu, nyt se kirjeentekele lojuu Kalajoen opistolla... Laitoin jo sinne sähköpostia ja aamulla vielä soitan, viitsisivätkö pudottaa sen postiin, kun onneksi oli nimi, osoite ja merkki valmiina. Kuori tosin nuolematta. Sopii toivoa, ettei löytäjä ole utelias eikä moraaliton...
      Mutta ilmineeraathan sitten, jos kirje putkahtaa.

      Poista
  12. Peikolle tuli mieleen se elafantti vanha setä laulu, jossa keksittiin telefooni. Siinä käytettiin välillä häntää välillä kärsää. Oikeasti peikko ei tiedä mitään, mutta välillä se vaihtaa tukikiveä ja kättä eikä viitsi jäykistyä. Asioita on hyvä tehdä eri tavalla, mikä tiätty voi tarkoittaa myös tekemättömyyttä ;)

    VastaaPoista
  13. No jopas nyt! Toivottavasti helpottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mamma N. Kissaa tässä parhaillaan silittelen. Kun vien kättä pään päältä pitkin selkää hännänpäähän, hännästä iskee kipinöitä ;D

      Poista
  14. Sähköyliherkkyys on kyllä monelle totisinta totta. Miäkin vietän ihan liikaa päivästäni koneella, mutta ei silti tuommoista kenelleen toivoisi. Parempia vointeja toivotellen.

    VastaaPoista

Sano vaan