Podettuani jo puoli vuosikymmentä kroonista keskivaikeaa masennusta opiskelin vuoden verran logoterapiaa, eli tarkoituskeskeistä psykoterapiaa. Muistan, miten yllättynyt olin siitä, miten merkittävässä asemassa huumori on tuossa Viktor E. Franklin alulle laittamassa hoitomuodossa.
Silti kurssilla tuotiin selvästi esiin se tosiseikka, ettei syvästi masentunut ihminen juurikaan kykene kokemaan iloa tai mielihyvää, saati suhtautumaan huumorilla omaan tilaansa.
Itselleni huumori, ennen muuta itseironia, oli pitkään tärkeä voiman lähde. Nyt se lähde tuntuu ehtyneen, Toivottavasti ei sentään loppuiäksi.
Etäännyttäminen ja oman tilanteen tarkastelu uudesta, yllättävästä näkökulmasta, auttaa joskus löytämään ratkaisuja, jollaisia ei luullut olevan olemassakaan.
"Huumorintaju on suhteellisuudentajua" on joku meikäläistä viisaampi sanonut. Sitä minulta taitaa nyt puuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano vaan