Mieluummin hyväuskoinen

Muutama viikko sitten ostimme uudet kottikärryt, kun edellisillä oli jo ikää lähes 20 vuotta ja rengas alkoi vuotaa. Muutama päivä sitten alkoi uusienkin työntäminen tuntua raskaalta. Kun isäni tänään tutki syytä, löytyi renkaasta veitsenterän kokoinen viilto...

Minä uskon mieluiten ihmisistä hyvää. Mieluummin olen hieman liian hyväuskoinen kuin epäluuloinen tai suorastaan vainoharhainen. Karu totuus on kuitenkin se, että pihastamme, ja jopa ulkorakennuksestamme, on varastettu tavaraa ja pihaa käydään roskaamassa jatkuvasti (vastapäätä on ammattioppilaitoksen tupakkapaikka).

Vaikka ensimmäinen varkaus (iso vanhanaikainen tavarankuljetuspyörä) oli niin ilmeinen, ettei sitä positiivisuudella voinut poiskaan selittää, en silti ole, näiden kolmen täällä asumamme vuoden aikana, oppinut viemään tavaroita piiloon ja suojautumaan ilkivallalta.

Isäni kaltaiseksi, muista aina pahintata ajattelevaksi, pessimistiksi en halua muuttua.  Pelossa on niin raskasta elää. En ymmärrä myöskäään sitä asennetta, joka joskus välittyy muun muassa poliisien ja rikoksista kirjoittavien lausunnoista, eli että oma vika, jos  joku joutui rikoksen uhriksi, kun ei suojannut omaisuuttaan.

Minusta lähtöoletus pitäisi olla se, että lakia noudatetaan, eikä toisille tehdä tieten tahtoen pahaa. Erityisen kieroontuneelta vaikuttaa se, että nykyään monissa tilanteissa  (esim. raiskauksissa "mitäs pukeuduit minihameeseen" ja mökkimurroissa "mökille ei pitäisi jättää arvotavaraa") uhri yritetään saada näyttämään vähintään yhtä syylliseltä kuin rikoksen tekijä.