Jokainen kokee asiat yksilöllisesti, myös masennuksen. Minä tunnen oman siirtymiseni keskivaikean puolelta vaikeaan masennukseen siitä, että kaikki häipyy harmaan, kostean sumun taa. Äänet kuuluvat kaukaa. Kaikki merkityksellinen liukuu tavoittamattomiin. Edes kivut eivät tunnu yhtä voimakkaina kuin tavallisesti.
Siinä, missä keskivaikean masennuksen vaiheessa lankean syömään suruuni, syvimmän synkkyyden aikoina edes ruoka ei maistu. Jotain hyvää siis tässäkin. Jos vaikka paino vähän putoaisi. Anemian ja imeytymishäiriöstä johtuvien vitamiinipuutosten kannalta syömättömyys ei tietenkään ole hyvä juttu, mutta en jaksa välittää.
Koko loppukesä on nyt ollut vaikeata aikaa ja vaikeammaksi tuntuu muuttuvan, sillä syksy on käynyt vuosi vuodelta raskaammaksi sekä fyysisesti että henkisesti.
Kun tavallisesti koen olevani vain hyödytön ja kyvytön, tällaisessa vaiheessa joudun tuuppimaan hartiavoimin pois mielestä sitä ajatusta, että ehkä olen myös haitallinen ja muiden olisi parempi ilman minua.
Sen ajatuksen sentään tunnistan sairaaksi ja maailmankuvani vastaiseksi, sillä jos uskon siihen, että JOKAISELLA elollisella on maailmassa paikka, kiistämätön arvo ja tarkoitus, olisi epäloogista lisätä lauseen loppuun "paitsi minulla". Niin ainutlaatuinen ja ihmeellinen en sentään ole.
Todellakin, Sinullakin on oma paikkasi ja olet siinä tarpeellinen ja elämäsi täyttää oman tarkoituksensa, ihan aina.
VastaaPoistaValitettavsti minulla, kroonisen masennuksen kanssa elävänä, nuo tuntemukset ovat kovin tuttuja. Olen myös vuosien myötä oppinut onneksi tunnistamaan tilani, kun masennus vaikeutuu. Silloin kaikki, ihan kaikki, on toivotonta. Päinvastoin kuin sinulla, vaikeisiin päiviin liittyy makean himo, suklaa ja jäätelö maistuu. masentaa vain lisää kun kiloja kertyy.
Sitäkin olen miettinyt, että kun uskon, että elämässä asioilla on tarkoituksensa, niin voiko tällä masennuksellakin olla. Välillä tuntuu, että ei jaksa, pitkä syksy ja talvi tulossa. Millään ei ole silloin mitään väliä.
Jotenkin tämä kylmä aika on taas rämmittävä eteenpäin, kunnes tulee uusi kesä, Millan, sillä kyllä se tulee;)
Et ole hyödytön, etkä kyvytön! Muista se.
VastaaPoistaKyllä sinua tarvitaan! Nämä blogisikin ovat monille tarpeellisia mielialan ilahduttajia, et uskokaan, kuinka aina iloitsen vaikkapa Suklaamurun ja ja kumppaneiden edesottamuksista.
VastaaPoistaTosiaan valitettavan tutulta nuo tuntemukset kuulostavat mullekin. Tiedän suurin piirtein, miten paha on silloin olla, kun nuo ajatukset pyörivät päässä, ja sitä en kenellekään muulle haluaisi, en etenkään sinulle. Koeta jaksaa.
Kiitos ystävät.
VastaaPoista