perjantai 4. tammikuuta 2013

Näppiksen kuolema ja muita ahdistuksia

Vähitellen pitäisi ryhtyä lappamaan joulua laatikkoon. Tänä vuonna se tuntuu erityisen haikealta, kun mitään mukavaa ei ole tiedossa ennen puutarhakauden alkua. Muutaman tontun ja enkelin komensin tänään jo piiloon, mutta sytytin lohduksi tyhjälle kohdalle tuikun uuteen kynttilälyhtyyn.


Koira ei näyttäisi sittenkään olevan pieniin päin ja niin kuin minä niitä pentusia odotin..

Äidin vointikaan ei ota parantuakseen. Joulun alla tehdyn leikkauksen jälkeen sairaalakäyntejä on ollut jo useampia. Itselläni on aika diabeteshoitajalle maanantaina. Olo on edelleen tosi kehno. En silti usko syyn löytyvän verensokerista.

Näppis otti ja lakkasi toimimasta ihan yllättäen. Aviomieshän osti minulle uuden tietokoneen joululahjaksi, mutta ei näppistä. Kovin hankalalta tuntuu kirjoittaminen vieraalla koneella.

Nyt pitäisi kiireesti keksiä jokin innostava projekti (ja löytää jostain riittävästi energiaa moiseen), jottei depis kiskoisi mielialaa aivan pohjamutiin.


6 kommenttia:

  1. Paskamaista, mutta ompas sulla kaunis lyhty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Nykyään vaan joudun harmittavan usein ihmettelemään, miksi ilo elämääni tulee niin pitkälti uusista tavaroista. Niinhän sen ei pitäisi olla, eikä ole ennen elämässäni ollut. Mielihyvän aiheet tuppaavat vaan olemaan kortilla tämmöisellä kotiin sidotulla vaivaisella ;)

      Poista
  2. Lyhty on komea. Näyttää Indiskalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä se minustakin näyttää. Hankin sen kuitenkin hyvin edullisesti huutiksesta :)

      Poista
  3. Täällä mietin omaa energiavajettani. Kunpa innostuisi jostain ja jaksaisi vielä toteuttaakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jostain virtaa tuottavan generaattorin keksit, kuulisin minäkin siitä mielelläni. Telkkarista nykyään tulvivat elämänlaadun kohennusohjelmat (lähinna laihduttamiseen ja kuntoiluun keskittyvät) nostattavat meikäläisessä raivon pintaan. Kun energiaa tahdo riittää edes hengittelemiseen, on melko mahdotonta saada itsestään nikapers -otetta ja ryhtyä itseään kuntouttamaan.

      Poista

Sano vaan