torstai 27. joulukuuta 2012

Joulunrippeitä

Ei joulu vielä ole lopussa. Ainakin meillä sitä riittää loppiaiseen saakka ja välillä vaihdetaan vuosikin uuteen. Aattoa vietettiin viihtyisästi siskon perheen luona ja myöhemmin illalla istuttiin vielä muutama tunti äidin ja isän luona. Äiti kun ei ollut siinä kunnossa, että olisi jaksanut lähteä muun suvun kanssa aattoaterialle.

Kuusi on jouduttu tänä vuonna koristelemaan kolmeen kertaan, kun uusi jalka on niin kevyt, että veden vähetessä puu kupsahtaa kumoon pienestäkin töytäisystä ja meillähän noita töytäilijöitä riittää.

Muska tykkää kovasti, kun sen hyvä kaveri, pölynimuri, on ulottuvilla kaiken aikaa. Putoilevia neulasia kun on vähän väliä imuroitava, ellei tahdo niitä jalkapohjaansa törröttämään.
Mitään perinteisiä jouluruokia meillä ei ole tänä vuonna valmistettu. Minulle olisi kelvannut, mutta pääkokki ei kuulemma tykkää niistä, joten ostin itselleni rasian valmista rosollia ja olin iloinen, että sain edes aattona lanttulaatikkoa.Tänään syötiin tämmöistä. Halloumijuustolla kuorrutettua fenkolipaistosta vihannespedillä.
Piisku on puoliksi nakupelle, kun eläinlääkäri ajeli pois takut, joita ei jokapäiväisellä harjauksellakaan oltu kuriin saatu. Paljas massu ei kattia tunnu haittaavan.

Meidän koirien blogissa on menossa arvonta. Siihen sopii käydä osallistumassa täällä, vaikkei sen blogin vakilukijoihin kuuluisikaan.

Päässä ei liiku juuri mitään, vaikka Aviomieheltä lahjaksi saamani uusi tietokone houkuttelee kirjoittamaan. Seuraavaan postaukseen taidan kuitenkin palata vasta sitten, kun ilmaantuu jotain asiaa.

Siihen saakka nauttikaamme joulunrippeistä ja vuodenvaihteesta itse kullekin sopivimmin tavoin.


6 kommenttia:

  1. Taitavat olla sinimailasen ituja? Nam! Oletteko itse idättäneet? Harmikseni en ole pitkään aikaan löytänyt sinimailasen siemeniä - enkä juuri muutakaan idätettävää - marketin hyllystä. Pitäisi vääntäytyä luontaistuotekauppaan saakka.

    VastaaPoista
  2. Aika jännä, että Muska tykkää imurista, ja tietenkin hyväkin asia. Meidän Sulo pelkää imuria aika paljon, jospa se on niin harvinainen näky, että ei ole oikein tottunut;) Joskus jätän työhuoneen, eli Sulon huoneen, imuroimattakin sen takia, etten häiritsisi siellä nukkuvaa kissaa (niin,niin, vain Sulon takia).
    Ruoka-annos näyttää tod. herkulliselta, meillä vieläkin syödään jouluruokia. Muuten ei ole meikäläisellä enää joulufiilis, kun piti heti tänään vääntäytyä harjoittelupaikkaan.Jotenkin olisi motivaatio parempi, jos saisi edes tehdä jotain sellaista, mistä oppisi jotain ja tietysti, jos saisi työstään vähän vaikka rahaa.
    Hyvän joululahjan olet saanut, on tullut siis oltua hyvin kilttinä :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulunjatkoa! Kun se on vain kerran vuodessa on sentään mukavaa, että sitä voi viettää pidemmän aikaa. Minä en vielä ole saanut kuunnella kyllikseni joululauluja, enkä ole vielä kerinnyt hiljentyä joulunviettoon. Ehkä ensi viikonloppuna istun kynttilänvalossa, luen ja syön suklaata. Tykkään lanttu- ja perunalaatikosta, mutta kyllä minullekin tuollainen annos jo maistuisi! Näyttää herkulliselta.

    VastaaPoista
  4. Olihan tääki mukavaa luettavaa ja katottavaa. :)

    VastaaPoista
  5. Muskalla on omituinen maku, tuumaa Helmi.

    VastaaPoista
  6. Muska tykkää varmaan tuosta letkun mutkasta, Myrtillä on pallorata jossa on tuommoinen mutka ja siinnä pitää aina makoilla.

    VastaaPoista

Sano vaan