sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Väärällä jalalla

Olipas vaihteeksi mielenkiintoinen päivä. Aamu alkoi ilman toista sukkaa. Hämärästi muistan jonkun karvakorvan pihistäneen sen jalastani, kun puolipöpperössä yritin häätää herättelemään pyrkiviä otuksia vuoteesta. 

Kun lopulta nousin kahvinkeittoon, sukka odotti sievästi keskellä eteisen mattoa. Sitä kohti suunnistaessa sain paljaalla jalalla laahustaessani naarmuisesta lattialankusta tikun varpaaseen. 

Päivä kului samoissa merkeissä. Kai se niin on, että, jos nousee niin sanotusti väärällä jalalla, voisi olla viisaampaa jäädä koko päiväksi peittojen alle.

Säästän teidät pidemmältä kertomukselta, mutta toteanpa vaan, että päivän päätteksi tuli todennettua, että aina kannattaa selvittää varauloskäynnin sijainti...mieluiten myös varasisäänkäynnin. Onneksi meidän talostamme sellainen löytyy.

Kävi nimittäin niin, että koiran kanssa yölenkille lähtiessäni painoin oven kiinni ja kuulin kuinka se klopsahti poikkeuksellisesti. Takaisin tullessa havaitsin, että siihen oli syy. Lukko oli hajonnut..tai ainakin juuttunut lujasti kiinni. 

Ovikelloa rimputtelemalla sain Aviomiehen hätiin, muttei hänkään  sitä auki saanut. Onneksi meillä tosiaan on toinenkin ovi...Siinä vaan on vielä huonokuntoisempi lukko. Parhaassa tapauksessa toinen ovi jää tässä rytäkässä pidemmäksi aikaa kiinni ja toinen auki.

No, päivä ei ainakaan ollut ihan tavanomainen, jos siitä jotain positiivista yrittää löytää.

2 kommenttia:


  1. Auts, paha paikka.
    Olen kerran poistunut kotoa ikkunasta, kun oven kahva meni pakkasella rikki. Onneksi oli paljon lunta.

    VastaaPoista
  2. Kaikenmoiseen sitä joutuu. Minä taitaisin jo juuttua persauksistani kiinni ikkunankarmiin näillä kiloilla ;D

    VastaaPoista

Sano vaan