Hobitti ja yöllisiä ajatuksia

Eilen käytiin Aviomiehen ja Ystävättären kanssa katsomassa Hobitti. Melkoisesti oli käsikirjoittaja ottanut vapauksia tarinan juonen suhteen. Olen lukenut kirjan molemmat suomenkieliset käännökset useampaan kertaan, mutta vähän väliä jouduin elokuvaa katsoessa ihmettelemään, mikäs tämä juttu nyt olikaan..

3d-tekniikka on toki huikeata katsottavaa ja näyttelijäsuoritukset miellyttivät. Jotain kertonee silti ohjaajan ja meikäläisen intressien kohtaamisesta se, että nukahdin hetkeksi kesken leffan pisintä rymistelykohtausta..eikä syy totisesti ollut elokuvateatterin penkkien ylenpalttisessa mukavuudessa (itse asiassa selkää särkee kuin tulessa sen kolmen tunnin istuskelusession jäljiltä).

Terveyskeskukseenkin soitin. Tulehdusarvoa lukuun ottamatta kaikki tutkitut arvot olivat pielessä (kaikki tulehdukset eivät näy serpissä). Kummastuttaa vaan tämäkin, että luurin päässä hoitaja posotti tulemaan numeroita aivan kuin minun olisi itse pitänyt tietää, mikä on minkäkin tuloksen raja-arvo ja mitä se käytännössä tarkoittaa. Diabetesta ne nyt kai epäilevät munuaisvaivojeni syyksi, kun sokerikin on koholla (entuudestaan kuitenkin tiedän, että pitkäaikainen tulehdus nostaa sokeriarvoja). Pitäisi kuulemma tilata aika diabeteshoitajalle jatkotoimenpiteisiin. Loppukaneetiksi hoitaja muisti  narista vakiovirtensä: "En sitten tiedä koska sinne saa aikoja.."

Yöllä kävelin koiran kanssa läheisen koulun pihaan ja seisoin pitkään pimeässä katselemassa ikkunoista loistavia jouluvaloja. Katuvalot oli jo sammutettu, kuten useimmiten siihen aikaan, kun Seitakoiraa iltapissalle lähden viemään. Mielen täytti hiljainen kiitollisuus menneestä - myös siitä, että sain hetken olla osallisena uutta elämää täynnä kuhisevien koululaisten maailmassa.. ja monessa muussa seikkailussa.

Yöllä on helppoa tehdä suunnitelmia. Ylipäätään suunnitteleminen on hauskaa silloin, kun meinaamisiaan ei tarvitse ryhtyä toteuttamaan. Minäkin ajattelin , että nyt voisi viimein olla aika kypsä kaikkien koulupapereiden läpikäymiseen. Olen säästänyt opetusmateriaalejani, niitä satojen työtuntien tuloksia, osittain siksi, että olen salaa toivonut vielä joskus tarvitsevani niitä, osittain sen vuoksi, että on tuntunut niin pahalta heittää pois suurella vaivalla koottua aineistoa.

Nyt tarvitsen kuitenkin hyllytilaa muuhun. Sitäpaitsi opetusmateriaali psykologian alalla vanhenee nopeasti...Niin myös minä itse. Eiliset koetulokset vahvistivat tunteeni siitä, että tämä kroppa tosiaan on nopeassa tahdissa rapistumassa käyttökelvottomaksi. Töihin paluusta ei ole enää toivoa.

No, kahvit jaksan sentään vielä keittää ja hakea puita, jotta otusten kanssa tarjetaan. Siivotakin pitäisi, mutta se taitaa tänä jouluna jäädä haaveeksi - ja melko turhaakin se on, kun kaaos vyöryy takaisin tässä huushollissa muutamassa tunnissa..