maanantai 25. helmikuuta 2013
Heikkous
Viime päivinä olen (taas) pohdiskellut blogien kirjoittamisen mielekkyyttä omalla kohdallani. Jo pitkään olen ollut astia, josta ei paljon ole ammennettavaa, kun uudelleen täyttyminen tapahtuu niin hitaasti ja tihkumalla.
Toisista ihmisistä, tapahtumista ja muiden ajatuksistahan itse ainakin saan ajatusteni siemenet ja kimmokkeen kirjoittaa. Oma luovuus on nyt melko vähissä, puhumattakaan ajattelukyvystä ja energiasta, joilla tekstiä tuottaa.
Toinen toistaan nasevammin kirjoitettuja, hauskoja, syvällisiä, oivaltavia tai esteettisiä blogeja lukiessani olen viime aikoina yhä useammin miettinyt onko minulla mitään, mitä kannattaisi verkossa jakaa.
Tänään, yllättäen, nousi mieleen ystävän tekemä laulu parinkymmenen vuoden takaa. Asuimme silloin tämän saman järven päinvastaisella rannalla. Olin jo sairastunut, joutunut sanoutumaan irti silloisesta työstäni, ja melko masentunut. Aurinkoisena kevätpäivänä, auringonnousun aikaan, lähdin linja- autolla ja junalla Etelä- Suomeen laulamaan taustoja ja yhden soolon ystäväni tekeillä olevalle levylle.
Kaikista levyn kappaleista tämä teksti kosketti eniten. Enpä olisi toivonut, että siitä tulee niin totta omalla kohdallani...mutta ehkä kaikenlaisia tarvitaan..myös minun kaltaisiani heikkoja, joilla ei ole jaettavaksi sen paremmin tietoa, taitoa kuin viisauttakaan. Jos blogimaailmakin olisi täynnä vain pelkkiä kuvankauniita menestyjiä, kuinka surkeaksi itsensä tuntisivatkaan ne, jotka eivät koe yltävänsä ihannemittoihin..Sijansa siis meillä rimanalittajillakin.
Heikkous säv. & san. Jari Kekäle
Heikkous ei ole kaunista
vaan usein tosi rumaa
heikkous ei ole tehokasta,
eikä kovin osuvaa.
Heikkous ei ole hauskaa
useimmiten se masentaa.
Heikkoutta ei kukaan tahdo,
silti Jumala antaa
Heikkoutta voimaksi
evääksi toisille viedä
heikkoutta viisaudeksi,
josta vahvat, josta vahvat
eivät tiedä.
Heikkous pukee narrin vaatteet
se riisuu omista rikkaat.
heikkous testaa hienot aatteet
se särkee lahot tikkaat.
Heikkous on päälle kaatuva seinä
se musertaa mahdollisuudet
heikkous on huono jaettu käsi
se pyytää kortit uudet
Heikkoutta voimaksi...
Kerran heikkous avasi ovet
Nyt se sulkee niitä.
Kerran kaikki tekivät parhaansa
nyt ei sekään riitä
Kerran heikkous oli lähtökohta
Nyt se on päätepiste
heikkouteen ei kukaan suostu
paitsi Jumala itse
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hmmm..
VastaaPoistaJos minulta kysyttäisiin, en kyllä sinua heikoksi määrittelisi, vaan ihan päinvastoin.
Eikä täällä varmaan kukaan kävisi näitä tekstejäsi lukemassa, jos ne koettaisiin turhiksi.
Itse ainakin ajattelen (vaikkei oikeasti tunnetakaan), että olet sen verran viisas, että pysyt mieluummin vaiti kuin löpiset jonninjoutavia.
Että toivottavasti et vakavissasi harkitse kirjoittelun lopettamista. Minä en ainakaan sitä toivo.
Kiitos kauniista sanoistasi, Annukka...vaan kyllä minä taidan olla juuri semmoinen jonninjoutavien löpisijä, mutta vielä bittiavaruudessa on tilaa ;)
PoistaTäällä yksi jonninjoutavien kirjoittaja myöskin toivoo, että jatkat ajatuksiesi jakamista :) Kauniin koskettavat sanat muuten tuossa laulussa!
VastaaPoistaKovasti olen viime päivinä miettinyt tätä jonninjoutavuuden olemusta. Itsellekin kun eri aikoina erilaiset asiat ovat merkityksellisiä. Onneksi tässä blogien kirjoittamisessa ja lukemisessa on se hyvä puoli, että voi pitää paussia siirtyä muille areenoille silloin, kun ei ei enää jaksa, eikä huvita..
PoistaSe Väsyneen ankanpojan laulu taisi olla eri äänitteeltä, se on ollut aina yksi mun lemppareistani, ehkäpä lempivirsilainauksen takia "elän laupeudesta". Siinä on aika paljon samaa tematiikkaa kuin Heikkoudessakin.
VastaaPoistaJa muuten se sinun soolosi erottuu kyllä edukseen!!
ja muuten. Eilen juuri muistelin ihanaa ristiäislauluasi kummiflikalle...
Miinäkin tykkään siitä Väsyneestä ankanpojasta kovasti. Harmi, että se silloin aikoinaan tehtiin vain C-kasettina. Pitääkin kurkata onko se cd-muodossa tuolla Jarin kokoelmalevyllä.
PoistaSe on kyllä hassua, että niin suuri osa elämää kuin musiikki joskus olikin, minulta on jäänyt se kaikki niin, että on vaikea uskoa, että olen koskaan semmoista tehnytkään...Harmittaa vähän, että olen hukannut sen Elisa Mirjamin laulunkin jo kauan sitten. Edes sanat eivät ole tallessa..Kiitos kehuista kumminkin :)
Kaunis laulu, sanat elävästä elämästä. Älä vain missään nimessä lopeta kirjoittamistasi. Pidä taukoa, jos siltä tuntuu mutta älä katoa!
VastaaPoistaMikään kohtaaminen ei ole turha. Jokaisella kohtaamisella on tarkoituksensa. Blogikohtaamisillakin.
Minulle sattui eilen erittäin merkillinen juttu...normaalisti en lähde enää ulos, siis talviaikana, jos olen kotiin päässyt töistä jalkoja katkomatta. Mutta eilen seisoin takki päälläni kotona, olo oli levoton ja oli pakko lähteä ulos. Päätin mennä sitten kirjaston, ettei olisi olo aivan päämäärätön. Valitsin reitiksi pidemmän kävelyreitin, mitä ihmettelin mielessäni. Jonkun aikaa käveltyäni tien toiselle puolelle ilmestyi afgaanikoiriensa kanssa ventovieras nainen, joka katsoi erittäin pitkään. Nyökkäsin ja sanoin jotain ihailevaa kauniista koiristaan. Hän nyökkäsi ja jatkoi matkaansa.
Hän pysähtyi sitten kuitenkin jonkun ajan kuluttua ja komensi koiransa makuulle sohjoiselle tielle. Kääntyi minuun päin, kun pääsin kohdalleneen, hän:"Minkä alan taiteilija olet?" Hämmennyin ja naurahdin, etten niin minkään. Hän katsoi hiljaisena ja totisena ja sanoi, että se ei pidä paikkaansa...ja sen jälkeen hän jatkoi:"muista aina, ettei mikään kohtaaminen ole koskaan turhaa...ja kertoi heti tähän päälle, mitä näkee elämästäni ja mitä minun tulisi tehdä...Et usko, miten hämmentynyt olin, kun hän oli puhunut 20 min, tehden selväksi minulle elämästäni asioita, joita olen miettinyt nyt usein. Tivasin häneltä 3 kertaa, että mistä hän tuntee minut. Kertoi, että on vain käymässä miehensä mukana täällä asioilla, asuvansa Turussa ja kertoi, että hänen oli pakko lähteä koirien kanssa lenkille, että olo oli ollut sellainen ja sanoi,e ttä sinuthan minun tulikin tavata. Pyysi samaan hengenvetoon anteeksi, että oli ollut pakko puhua minulle ja saada minut hämmennyksiin, saada minut uskomaan, että minun pitää luottaa nyt itseeni ja toteuttaa unelmaani. Kertoi, että hänellä on valitettavasti sellainen taito, että aina joskus kohtaa ihmisen, jonka elämän hän näkee ja että kohtaamisella on tarkoitus. Ja niin hän lähti jatkamaan matkaansa ja minä omaani...
Hui, olipas jännä juttu! Kaikenlaista voi sattua ihan yllättäen. Toivottavasti tuosta kohtaamisesta oli sinulle osviittaa jossain asiassa :)
PoistaNiin...en huomannut tuossa äsekeisessä kommentissani sanoa, että kertoi minulle asioita, joita vain minä tiedän. Arvaa, miten hämmennyksiin minä tässä kohtaamisessa jäin. Hän tuli pääni sisälle, oli siellä hetken ja järjesti palikat.
VastaaPoistaTuli aivan kylmät väreet tuosta vilukissin kertomuksesta. Olen aina hokenut että kaikella on tarkoituksensa mutta tuo on jo aivan uskomaton juttu. En kuitenkaan epäile etteikö olisi totta. Uskon että kirjoituksistasi on moni saanut paljon elämän evästä. Itse en ainakaan viitsi seurata sellaisia blogeja jossa suitsutetaan sitä kuinka hyvin menee ja kuinka aikaansaapia ollaan. Elämä on kuitenkin sitä että joskus on parempia päiviä ja joskus huonompia. Ajattelisin että nämä ystäväsi täällä ovat joskus kantaneet sinua sen huonon jakson ylitse omalla komentoinnillaan niinkuin sinäkin autat muita eteenpäin. Toivottavasti jaksat kirjoitella vielä jatkossankin toivoo muiden mukana sisko
VastaaPoistaKyllä se tosiaan niin on, että sekä toisten blogien lukeminen että saadut kommentit ovat tärkeitä. Joskus tuntuu, että kohtaaminen voi olla tällä tavoin merkityksellisempää ja syvällisempääkin kuin "ihan livenä" tuttujen kanssa jutustellessa. Niinä huonompina päivinä alkaa vaan helposti uskoa, ettei kuopan pohjalta jaksa enää lainkaan nousta, eikä mitään sanomisen arvoista enää tule mieleen :)
PoistaTämä kommentti tulee vähän myöhässä, kun alkuviikon tunnelmat oli vähän poskellaan. Niin, minä ainakin olen saanut sinun kirjoituksistasi paljon ajattelemista, vertaistukea (vaikka meillä on eri sairauksia, mutta silti) ja koen ne hyvin tärkeiksi. Älä ihmeessä lopeta kirjoittamista. uskon, että se kuitenkin lopun kaiken tekee hyvää itsellesikin. Ainakin minä olen niin kokenut omien kirjoitusteni kanssa.
VastaaPoistaYmmärrän kyllä, että kun sinulla on kipuja, niin aina ei jaksaisi ja tämän kokee turhaksi. Mutta kun luin tuon Vilukissin kommentin ja kohtaamisen, niin tulin ajatelleeksi sitä, miten' vahingossa' minäkin aloitin bloggaamisen. Ja olen täältä löytänyt aivan uuden maailman! Joku tarkoitus silläkin on ollut, että olen Sinun tekstisi löytänyt.
Keväistä, mahdollisimman vähäkipuista jatkoa!
Joskus olisi kiva lukea, miksi ja miten oikein aloitit bloggaamisen.
PoistaOn totta, että kirjoittaminen tekee itselle hyvää. Itselleni on vaan käynyt niin, että bloggamista aloitellessa koin tämän ennen muuta tavaksi järjestellä ajatuksiani. Nyt kun pääkopassa harhailee enää pari eksynyttä ajatuksenpoikasta, ei paljon järjestelytarvetta ole. Pitäisi varmaan löytää tähän hommaan uudenlainen lähestymistapa :)
En ole ollut vähään aikaan lukemassa blogeja, siksi nyt vasta kommentoin. Haluan ehdottomasti sinun tietävän, että kirjoituksiasi todellakin tarvitaan ja kaivataan! Älä missään nimessä lopeta kirjoittamista, pliis! Kyllä niitä pinnallisia ulkonäkö- ja shoppailublogeja on sellaisille, jotka niitä kaipaavat, varmasti ihan tarpeeksi, mutta sinunlaisiasi syvällisiä ajattelijoita ei löydy toista samanmoista. olen saanut monen monta kertaa lohtua ja vertaistukea kirjoituksistasi ja niin on saanut moni muukin.
VastaaPoistaAjatuksissa kanssasi ja voimasäteitä lähettäen ♥
Kiitos, Saretska:)
Poista