Aina ei ole helppoa tietää paljonko on paljon ja milloin liika on liikaa. Ihminen voi tulla huonolla tavalla riippuvaiseksi monista sellaisistakin asioista, jotka kohtuullisesti harrastettuna ovat hyviä tai peräti välttämättömiä.
Syömishäiriöt ovat olleet jo pitkään tapetilla. Liiallisen liikunnan harrastamisen vaaroista en ole nähnyt yleisemmin puhetta, vaikka silläkin tavoin saa terveytensä ja ihmissuhteensa tietääkseni tärvättyä. Päihde- ja peliriippuvuus on tuhonnut monta elämää. Todennäköisesti myös shoppailuriippuvuus. Läheisriippuvuudesta kirjoitettiin kymmenisen vuotta sitten vino pino kirjoja. Nyt on havahduttu nettiriippuvuuden vaaroihin.
Viime päivinä on osunut näkökenttääni artikkeleita, joissa liiallinen netin käyttö on yhdistetty ainakin ylipainon kertymiseen, fyysisen kunnon heikkenemiseen. peliriippuvaisuuden kehittymiseen ja sosiaalisten verkostojen haurastumiseen. Kaikkea kanssakäymistä kun ei voi, eikä ole hyvä, verkon kautta hoitaa.
Mistä sitten tietää olevansa haitallisella tavalla riippuvainen? Todennäköisesti monet eivät totuutta tilanteestaan pysty näkemään. Ongelman myöntämisestä, edes itselleen, kun seuraisi automaattisesti tukala kysymys: "Mitä aiot asialle tehdä?"
Itse olen pitkään puolustellut yletöntä netissä notkumista itselleni sillä, että en jaksa muutakaan. Onhan tämä sentään jossain määrin vuorovaikutteista toimintaa, eikä vaadi sen paremmin liikuntakykyä kuin ihmisiksi käyttäytymistä.
Liika on kuitenkin liikaa. Muutakin pitäisi elämässä olla, enkä taida tällä menolla mitään muuta löytää, ellen joskus vääntäydy pois tästä sohvan ja näytön välistä.
...mä en edes voi puolustella omaa notkumistani millään tuollaisella hyvällä selityksellä. Juurikin mies totesi, että hänen se vissiin täytyy taas siivota, kun vaimo tuhlaa aikaansa tietsikan ääressä :(
VastaaPoistaAnna miehen siivota. Se on hyvää liikuntaa. Tuskin sinä, töissä käyvä ja aktiivisesti harrastava, ihminen ehdit ylettömästi netissä notkua. Vähän laiskottelua, lepoa ja huvittelua jokainen tarvitsee silloin tällöin :)
PoistaOlen alkanut huolestua ilmeisen nopeasti kehittyneestä blogiriippuvuudestani ;). Oikeasti täytyy varmaan aika pian koittaa rajoittaa, ettei karkaa käsistä. Vielä olen puolustellut uutuuden viehätyksellä, mutta piakkoin se on vaan pelkkä huono selitys..
VastaaPoistaTähän blogitouhuun jää tosiaan helposti koukkuun. Mukavaahan tämä on, mutta siinä vaiheessa, kun huomaa yökaudet, pää ylikierroksilla, miettivänsä seuraavan päivän postausta tai sormet vierotusoireista vapisten odottelevansa suosikkiblogiensa uusia päivityksiä, voi tietysti miettiä onko kaikki ihan kohdallaan ;D Nimimerkki "kokemusta on muutaman vuoden takaa"
PoistaRiippuvuus se on tämäkin. Minä puolustaudun sillä etten ainakaan ryyppää.
VastaaPoistaJuu, huomattavasti vähemmän tästä terveyshaittoja koituu ja halvempaakin taitaa olla kuin viinanlitku ;D
PoistaMinä olen kyllä blogiriippuvainen :)
VastaaPoistaSelattavien ja kirjoitettavien lista ei taida kuitenkaan olla hallitsemattoman pitkä, kun aikaa riittää muuhunkin elämiseen. Minulla tuppaa tietokone olemaan avoinna joskus aamusta iltaan. Se ei ole järkevää :)
PoistaKai minäkin olen pikkasen blogiriippuvainen. Ensimmäisenä aamulla kun koneelle tulen, tarkistan sähköpostit ja blogit.
VastaaPoistaMutta nettiriippuvainen en ole, mielestäni. Pyrin siihen, että laitan koneen joskus klo 18.00 maissa kiinni, ja teen illan jotain muuta, luen tai katson TV:tä.
Tuosta läheisriippuvuudesta olen kyllä nähnyt oivia esimerkkejä eräässä tuttava-pariskunnassa. No, siitä voisi kirjoittaa pitempään, mutta se on jotenkin kurjaa katsottavaa, kun mies on koko ajan samaa mieltä, sama vointi, sama kaikki muu kuin vaimolla. Ja vielä kyselee koko ajan, että jaksatko. Ei tulisi meillä kuuloonkaan. Mieheni ei ole voinnistani kiinnostunut ennen kuin ilmoitan jotain isompaa olevan vialla. Sittenkin toteaa vain, että kai sitten pitää mennnä lääkäriin...
Kyllä sitä paremmin pysyy kiinni todellisuudessa, kun viettää välillä aikaa etäällä sekä tietokoneesta että puolisostaan. Onhan toisen tunteet tärkeää ottaa huomioon, mutta joskus pariskunnilla oman ja toisen persoonan raja näyttää tosiaan hämärtyvän niin, että antavat jo vaikutelman kaksipäisestä hirviöstä. Eihän semmoinen toisiinsa liimautuminen aikuisilla ihmisillä kovin terveestä ja vahvasta psyyken rakenteesta kerro..
PoistaLuin tän jo eile, mut vastaan vast ny.
VastaaPoistaIte huomaan sillontällön, et taas päivä hurahti enkä mitää muuta oo tehny ku maannu koneella läppäri mahan tai telineen päällä. Sillon aina päätän, et nyt piän vähintää netittömän päivän, joskus useemmani, varsinki jos maalla oon.
Onneks en oo alkannu pelei pelaamaa. Mulle tuli jo pelihimo sillon kun ekan hetelmäpelin hoksasin, mut onneks pääsin irti, enkä sen jälkee oo raha, enkä muitakaa pelei pelannu, satunnaisii korttipeli-iltoi V kaa lukuuottamati.
Jotkut on kertonnu jääneesä niin pahasti nettipelamisee kii, ettei työn lisäks jää aikaa mihkään muuhun. Ei syömisee eikä henkilökohtasee hykieniaa. Huh.
Lukemattomia päiviä on täälläkin tullut hukattua koneen äärellä. Toisaalta, muuhunkaan ei aina voimat riitä, joten parempi kai se on kuin ei mitään..Onneksi tosiaan ei pelit koukuta. Siinä voisi mennä omat ja varastetut. Monelta on mennytkin.
PoistaAjattelen että on hyvä, kun jossakin voi riippua,
VastaaPoistaettei kokonaan näivety, näivetyskausina,
silloin kun ei ulos jaksa mennä, ja Kissakaan
ei ole juttutuulella, makaa vain soffalla
ja odottaa viereensä...
Ja mitä sitten jos nuttura jää kampaamatta
ja essussa kaffiläiskät kukkii;
kun oikein riiputtaa, baskeri päähän
ja toppatakki päälle,kauppareissulle,
ja takaisin riippumaan. Tät´s it!
Voimanlähteessä onkin hyvä riippuaa kiinni. Eihän sitä muuten jaksa edes hengitellä. Nutturaa ei tosiaan ole tullut aikoihin kammattua, mutta onneksi huushollista löytyy aina joku kissa tai koira ( useimmiten useampi), jolla juttua piisaa. Muuten olisikin varsin hiljaista täällä meillä:)
VastaaPoista