Toivonkarttelija

 Joitakin toivominen kantaa. Minusta tuntuu, että minun pitäisi kantaa toivoa. En jaksa retuuttaa mukana mokomaa, kun ei siitä kumminkaan seuraa muuta kuin pettymyksiä.

 Joidenkin mieli suorastaan lehahtaa lentoon haaveiden ja unelmien siivillä. Meikäläisen jalassa on jo pitkään ollut niin raskas pallo, ettei sen kanssa meinaa jaksaa räpiköidä edes maata myöten, puhumattakaan, että lennokkaisiin aatoksiin heittäytyisi.

 Painovoima kiskoo joka tapauksessa raskaita aineksia alaspäin. Joskus se on hyväkin juttu. Myös painostavat ajatukset, lippaa silmille painavat murheet, sulavat aikanaan pois kuin lumi ja jää vuotavan ovemme yläpuolelta.

Olisipa mukavaa uskaltaa uskoa mahdottomaan, vaikka siihen, että tämä kaunis, aurinkoinen päivä on jo lupausta keväästä. Eihän se ole...

Setäni kuoli. Jossain mielessä se oli kaikille helpotus, Hän oli jo iäkäs ja hyvin sairas.,,mutta miksi hänen lapsenlapsensa piti kuolla myös, aivan yllättäen, tavanomaiselta vaikuttavaan sairauteen, jättäen monta lasta ilman äitiä.

Puutarhassa pupu on käynyt viime yönä etsiskelemässä syötävää. Sitä sentään uskallan toivoa, että lintulaudan antimet ja kukkapenkkeihin jätetyt talventörröttäjät riittävät tupsuhännälle särpimeksi. Nuoret puut on verkoilla suojattu, mutta vanhojakaan ei tarvitsisi järsiä.

Väittävät, että toivossa on hyvä elää. Ei ole, ainakaan meikäläisen. Parasta ottaa asiat ihan sellaisena kuin ne tulevat. Kun ei odota ja toivo mitään, ei pety. Kun ei pety, ei ainakaan sen tähden suutu, turhaudu tai tule surulliseksi.

Parempi pyy pivossa kuin viisi oksalla. Juu..

Näppiksen kuolema ja muita ahdistuksia

Vähitellen pitäisi ryhtyä lappamaan joulua laatikkoon. Tänä vuonna se tuntuu erityisen haikealta, kun mitään mukavaa ei ole tiedossa ennen puutarhakauden alkua. Muutaman tontun ja enkelin komensin tänään jo piiloon, mutta sytytin lohduksi tyhjälle kohdalle tuikun uuteen kynttilälyhtyyn.

Koira ei näyttäisi sittenkään olevan pieniin päin ja niin kuin minä niitä pentusia odotin..

Äidin vointikaan ei ota parantuakseen. Joulun alla tehdyn leikkauksen jälkeen sairaalakäyntejä on ollut jo useampia. Itselläni on aika diabeteshoitajalle maanantaina. Olo on edelleen tosi kehno. En silti usko syyn löytyvän verensokerista.

Näppis otti ja lakkasi toimimasta ihan yllättäen. Aviomieshän osti minulle uuden tietokoneen joululahjaksi, mutta ei näppistä. Kovin hankalalta tuntuu kirjoittaminen vieraalla koneella.

Nyt pitäisi kiireesti keksiä jokin innostava projekti (ja löytää jostain riittävästi energiaa moiseen), jottei depis kiskoisi mielialaa aivan pohjamutiin.

Hatunnoston paikka

Nyt ansaitsee presidentti hatunnoston esimerkillisestä eleestään. Hyvätuloisten palkanalennukset ovat ehdottomasti juuri sitä, mitä tässä taloudellisessa tilanteessa tarvitaan. Kovasti toivoisin samanlaisia eleitä näiltä ja heidän kaltaisiltaan.

Jos kovapalkkaisten tulonleikkauksia ilmaantuisi enemmänkin, olisi myös tärkeää olla jatkamatta linjaa, jota viime vuosina on noudatettu, eli köyhien syyllistämistä. Ei ole reilua vaatia "oikeudenmukaisuuden" nimissä palkanalennuksia ihmisiltä, jotka hädintuskin saavat palkallaan vuokransa maksettua ja ruokaa pöytään. 

Vaikka pakon edessä ainakin parempituloiset suomalaiset kykenevät kulutuksestaan tinkimään, jossain tulee lattia vastaan. Suoranainen nälkäongelma muhii jo Etelä-Euroopan köyhien keskuudessa, eikä sellainen ole mahdotonta muutaman vuoden viiveellä meilläkään, jos asiat huonosti hoidetaan tai paha kriisi yllättää.

Aiheellista olisi mielestäni myös kunkin tarkastella käsityksiään siitä, mikä kuuluu normaaliin, kohtuulliseen elintasoon. Vaikka eräs puolue käyttikin vaalilauseena väitettä, ettei kehitys voi kulkea taaksepäin, niin tietyssä mielessä se on mahdollista: jos tulotaso tarpeeksi tippuu (koko kansalla tai yksilöllä), ei keskivertokansalaisella enää ole varaa hyödykkeisiin, joita (vasta hyvin lyhyen aikaa) olemme tottuneet pitämään normaalina kulutuksena.

Itselläni ei ole ollut varaa ulkomaanmatkoihin koskaan, ei uuteen autoon, suuriin remontteihin, baari-iltoihin, muotivaatteisiin, eikä moniin muihinkaan asioihin, jotka joidenkin mielestä kuuluvat kohtuulliseen elämään. Pienistä tuloista huolimatta olen kokenut suurimman osan aikaa tulevani ihan kohtuullisesti toimeen. Kyse on usein siitä, mihin omaa elintasoaan vertaa. Jos vertailukohdan valitsee väärin, voi olla, ettei mikään koskaan riitä.

Ahneus ja oleiluyhteiskunta

En ole kuullut tasavaltamme päämiehen uudenvuodenpuhetta kokonaan ja hyvä niin, sillä pelkät katkelmatkin nostivat verenpainetta vaarallisiin lukemiin. Sanoja ja niiden takana piileviä merkityksiä voidaan tulkita niin monella eri tavalla..

Ahneuden ja toisista piittaamattomuuden aikoja tässä eletään. Siitä olen samaa mieltä. Ahneuden ilmenemismuodot taidan silti nähdä eri vinkkelistä kuin tasavallan presidentti.

Onko ahneutta se, että palkansaajat vaativat lisää palkkaa ja kohtuullisia elinkustannuksia vai se, että pääomasijoittajat vaurastuvat entisestään ja johtajia palkitaan valtavin bonuksin samaan aikaan, kun työntekijöitä irtisanotaan? 

Itse olisin valmis maksamaan lisää veroja, jotta terveydenhuolto, koulutus ja muut peruspalvelut saataisiin pidettyä hyvällä tasolla, mutta minun vähäisillä veropennosillani nykyinen sotku tuskin korjaantuu. Siihen tarvittaisiin niiden satsauksia, joilla on enemmän, mistä antaa. Kovin haluttomia tuntuvat nuo paljon hankkineet kuitenkin olevan omastaan luopumaan..

Groteskein ilmaisu koko puheessa lienee tuo oleiluyhteiskunta. Uskon, että sillekin perusteita jostain kansalaisryhmästä löytyy, mutta minun tuttavapiiriini kuuluu kyllä enemmän niitä, jotka ovat työelämästä syrjäytettyjä, eivät omasta tahdostaan joutilaita ja työhaluttomia.

Loukkaavaa, ellei suorastaan törkeää, on tämä nykyinen retoriikka laiskoista hyvinvointiyhteiskunnan vapaamatkustajista ja yrittäjien loputon ylistäminen, vaikka harmaa talous, verokeinottelu ja yritystukien väärinkäyttö nielee verorahoja taatusti enemmän kuin ne väärin perustein sosiaalitukia nostavat, toisten siivellä "oleilijat", joihin presidentti puheessaan viittaa.

Jos eriarvoisuus yhteiskunnassamme lisääntyy nykyistä vauhtia ja vallanpitäjien lausunnot noudattelevat nykyistä linjaa, valtakunnan päämiehen huoli yhteiskuntarauhan järkkymisestä ei varmasti ole turha.

Kevääseen toivottoman pitkä matka

Viime yönä, unessa, Aviomies halusi päästää hankalasti hoidettavat krokotiilit ja virtahevot vapaaksi entisen kotikaupungin jokeen. Vielä herättyänikin olin kiukkuinen moisesta ajattelemattomuudesta. Siinähän olisi päässyt hengestään kalojen lisäksi kaikki rannalla liikkuvat elolliset, talven tullen tietysti myös hetken vapaudestaan nauttineet pedot. Unta parantavilla lääkkeillä on hintansa. Meikäläisellä ne syventävät masennusta ja aikaansaavat outoja unia.

Yksi syy unettomuuteen on hirvittävä kutina, josta olen kärsinyt sen jälkeen, kun jouduin munuaisvaivojeni takia lopettamaan allergialääkkeen käytön. Dermografismus, eli raapaisuherkkyys, tai utrikaria, tai mikälie tämä oikein onkaan (lääkärit eivät päässeet yksimielisyyteen) nostattaa pienimmästäkin ärsykkeestä kamalat punaiset jäljet iholle ja kutina pakottaa raapimaan ihon rikki. Yläkuvan purkki on pian käytetty, vaikka hankin sen vasta pari viikkoa sitten. Ihanasti kahvintuoksuinen voide tekee nahan jatkuvasta rasvaamisesta sentään hieman hauskempaa.

Ilotulituksia ihailtiin viime yönä olohuoneen ikkunoista. Mäeltä näkee mukavasti kauas. Koiratkaan eivät pelänneet. Ainu otti näin rennosti takajalat ristissä.

Osaisinpa itse suhtautua asioihin yhtä rennosti ja rohkeasti. Rentous ei ole sama kuin välinpitämättömyys ja voimattomuus. Tuntuu että juuri se ominaisuus, josta nuorena itsessäni eniten pidin, eli rohkeus, on kadonnut kokonaan. Nykyään kyyhötän lamaantuneena, kuin kippurassa elämäni nurkassa, odottaen kohtalon seuraavaa iskua. 

Yhtään ei paranna tilannetta se, että nykyään kaikki on ihmisen oma vika: sairaus, työttömyys, avioero tai ylipaino, yksinäisyys tai ruma naama. Oli onnettomuus mikä tahansa on se yksilön yritteliäisyyden puutetta. Laiskat ja saamattomat ansaitsevat sen, minkä saavat.

Taivas sylkee räntää. Aviomies tekee lanttulaatikkoa (ei jouluna tietenkään, vaikka pyysin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan). Juhlat on nyt juhlittu ja kevääseen on vielä toivottoman pitkä matka.

Parempaa alkavaa vuotta!

Vielä vanhan vuoden lopulla tapahtui niin ikäviä ja pelottavia asioita, että en halua kirjoittaa niistä. 

Elämäni kuluu nykyään suurimmaksi osaksi telkkarin äärellä ja koska ohjelmatiedoissa ei ollut mitään kiinnostavaa luvassa ensi yöksi, intoudun todennäköisesti yön tunteina, parin viinilasillisen jälkeen, tilittämään ajatuksiani menneestä vuodesta ja tulevasta.

 Sitä odotellessa ( tai pelätessä) toivottelen kaikille oikein iloista, viihtyisää ja turvallista uudenvuoden juhlaa ja kaikkea hyvää vuodelle 2013!

Myydään mummot ulkomaille

Terveys- ja sosiaalipalvelujen ulkoistamista on harrastettu meilläkin vaihtelevalla menestyksellä. SoTe -uudistuksen ja kuntaliitosten myötä palvelut tulevat väistämättä siirtymään kauemmas pienemmissä taajamissa asuvista käyttäjistä.

Kallistahan ihmisten hengissä pitäminen ja hoitaminen on.  Toistaiseksi kuitenkin julkisessa puheessa väitetään sen olevan tavoitteena, höpisevätpä suurimmat idealistit jotain elämänlaadun parantamisestakin.

 Saksassa vanhustenhoidon ulkoistaminen on kuitenkin saanut  muotoja, joita en toivoisi tänne ilmaantuvan. Vanhuksia on lähetetty jopa vastentahtoisesti ulkomaille halvempiin hoitolaitoksiin. Kuten tuossa jutussa todetaan, osa on lähtenyt mielellään, mutta erityisesti dementikoille ympäristönvaihdos paikkaan, jossa ei puhuta edes tuttua kieltä, on usein voinnin kannalta kohtalokas.

Pelottavalta tuntuu se, että eriarvoisuus vanhustenhoidossa kasvaa myös meillä. Minkähänlaista hoitoa mahtaisi olla tarjolla meikäläisen pienellä eläkkeellä (mikäli sellaista enää maksetaan siinä vaiheessa, kun/jos vanhusikään pääsen). Pidämme itseämme kovinkin sivistyneinä ja edistyneinä, mutta tällaisia uutisia lukiessa tuntuu siltä, ettei mihinkään ole edetty niistä ajoista, jolloin köyhiltä vietiin liikkumavapaus ja kansalaisoikeudet ja vaivaisia myytiin huutolaisiksi..