maanantai 18. helmikuuta 2013

Rötkötystä

Viime päivinä meillä on rötkötetty, pötkötetty, podettu ja laiskoteltu. Koirat sentään pääsivät Aviomiehen kanssa viikonloppuna kahdelle useamman tunnin hiihtoretkelle. Meikäläinen on haahuillut ympäriinsä kuin nukkuneen rukous ja ihmetellyt kun hengittäminen tuntuu niin vaikealta, pyörryttää, päätä särkee ja heikottaa.

Sen verran sain netistä itse lukemalla selvyyttä labrakokeitteni tuloksiin, että ferritiini -niminen rauta-arvo ( joka meikäläisellä oli 1 kun sen pitäisi olla vähintään 6) ja kutistuneet punasolut selittävät nämä oireet. Hapenpuutteesta on konkreettisesti kysymys. Sitä vaan ei tiedä kukaan, miksi meikäläisen elimistössä ei rauta (eikä ilmeisesti monet muutkaan ravintoaineet imeydy)..eikä läski lähde, vaikka päivittäinen kalorimääräni harvoin ylittää 1200.

Tänään on pitkästä aikaa vähän parempi päivä. Koko aamun hoitelin rästiin jääneitä kotitöitä. Nyt kerään blogien äärellä voimia vaativimpaan koitokseen, eli räjähdysmäisesti kasvaneen villakoirapopulaation kesyttämiseen. Tähän aikaan vuodesta, kun otuksilla on pahin karvanlähtö, kaikki matot, pohjaväristä riippumatta, muuttuvat parissa päivässä harmaaksi mohairiksi, ellei kukaan jaksa kävelyttää imuria.



Alimmainen kuva on otettu viisi minuuttia sitten. Nyt on imuri jo vapaana. Kokeilenpa jaksaisinko surauttaa sen käyntiin.

8 kommenttia:

  1. Meillä ei onneksi ole karvanvaihtoa (mutta toisaalta ei myöskään säänkestävää koiraa), silti karvoja ja villoja riitti viikonvaihteessa, kun kerin koiran ja parturoin miehen. Koiran lokoisasti olohuoneen sohvalla. Hauskaa, että muillakin kuin meillä näyttää imuri olevan osa olohuoneen kalustusta :) Teidän koirat näyttävät niin ihanan pehmeiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, imuri on tässä huushollissa aina käden ulottuvilla. Samoin jokin pehmoinen eläin. Meidän koiramme ovat kaikki ihanan pehmoisia sekä luonteeltaan että turkiltaan. Sen ominaisuuden vuoksi olen tainnut aikoinaan suomenlapinkoiraan rotuna ihastuakin - varsinkin, kun niiden turkki tuoksuu tosi hyvälle. Useilla tuon rotuisilla kun on päässään eräänlaisia myskinappuloita, joista miellyttävä tuoksu leviää siliteltäessä ympäri muuta turkkia :)

      Poista
  2. Ajettelin vain, että kun olet kasvissyöjä, niin mitä jos sinulla on liian vähän B12-vitamiinia (vai otatko suoraan pistoksina, kun tabletit eivät kaikilla välttämättä imeydy)? Sekin voi vaikuttaa anemiaa yhdessä raudanpuutteen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta on pariin kertaan B12 vitamiinitasot testattu, eikä siitä syytä löytynyt. Tuo on kuitenkin tärkeä huomio.

      Poista
  3. Hauska kattoo nukkuvii elukoit.
    Ku meijjän karvapehvoist alkaa karvaa lähtee. on imurii kuleteltava pitkin kämppää minimissää 2x /päivä. Muuten mä tukehun. Pahimpina päivinä, eli sillon kun karvanlähön aikaa veän elukoitten turkkei karstal, on imuroitava 3-4x/pv!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts. Minä en muuta sitten jaksaisikaan, kun kaikki voimat kuluisivat imurin kanssa taaperteluun. Hyvä, kun kerran päivässä jaksan vähän keskilattialta hurautella :)

      Poista
  4. Unohda mitä edellä kirjoitin vitamiineista, vaikka olenkin koulutusta vaille lääkäri. Tiedät itse paremmin. Ystävääni aina ärsyttää ja raivostuttaa, kun muut jakelevat hänelle hulluja tervehtymisneuvoja. Yritän hillitä itseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuuntelen oikein mielelläni tuommoisia neuvoja - varsinkin, kun ne annetaan noin ystävällisesti, ilman erityistä agendaa. Joskus olen vähän uuvahtanut sellaisiin vaihtoehtolääketieteestä innostuneisiin, jotka yrittävät selittää kaikki maailman vaivat yhdellä ainoalla syyllä ( esimerkiksi kilpirauhasen toimintahäiriöillä tai amalgaamipaikoista johtuvalla elohopeamyrkytyksellä).

      Poista

Sano vaan