keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Minne voi valittaa..

Naisten oikullisuudesta muistetaan mainita mennen tullen, mutta nykyään kyllä ihan toinen luonnonvoima aiheuttaa minusta enemmän päänvaivaa, nimittäin sää.

Tänään, esimerkiksi, heräsin poikkeuksellisen aikaisin, puoli kahdeksalta. Kun pissatin koirat, ulkona paistoi kirkkaalta taivaalta aurinko.

Kaksi tuntia myöhemmin jäätyneitten lätäköitten päälle oli satanut ohut kerros lunta. Se peitti liukkauden ja enkös minä mennyt takkapuita liiteristä hakiessa oikein kunnolla kaatuarojahtamaan.

Nyt sataa taivaan täydeltä sitä valkoista möhnää, vaikka Ilmatieteenlaitoksen paikallissääennuste lupasi koko päiväksi poutaa. Pöh. Minne voi valittaa, kun sää on oikullinen, Ilmatieteenlaitos erehtyväinen ja Akka huonojalkainen? (Nyt myös mustelmainen ja pattipolvinen..)

No, kehnomminkin voisi tietysti olla..niin kuin nyt vaikka itärannikolla Ameriikassa.

3 kommenttia:

  1. Au! Voi harmi, että menit kaatumaan! Salakavalaa tuollainen lumen alle jäävä jää.

    Kyllä ne nastapohjakengät vaan olisi hyvät: oven pielessä pidettäisiin ja aina jalkaan kun liiteriin yms mennään.

    VastaaPoista
  2. Auts!
    Mä sanon aina V:lle, et voit valittaa mulle ja nyt sama sulle: Valita mulle. :)

    VastaaPoista
  3. Auts! Toivottavasti patti polvesta laskee pian. Toivottavasti et venäyttänyt itseäsi pahasti. Tässä iässä alkaa vissiin kolhia itseään. Kumautin itse pääni levissä liukastellessani Porkkalanniemen kallioon. Onneksi olen kovakalloinen. Sen jälkeen olen kolhinut sitä kuhmua auton oviaukkoon ja liikennemerkkiin.

    VastaaPoista

Sano vaan