"Tämä ei ole tästä elämästä"..

"Tämä ei ole tästä elämästä", toteaa islantilaisen elintarvikefirman edustaja kuultuaan, ettei heidän yrityksensä valmistamasta lihapiirakasta löytynyt testeissä lihaa lainkaan. Linkin takaa löytyvää lehtijuttua lukiessa purskahdin raikuvaan nauruun.

Eihän omavalvonnan pettäminen ja asiakkaiden tahallinen tai tahaton harhaanjohtaminen sinänsä mikään naurunaihe ole. Enemmän riemastutti tuo lainattu kommentti, sillä se jos mikään on virhepäätelmä. Nimenomaan arvaamattomuus, ennustamattomuus, asioiden lipsahtaminen väärille laduille, on tyypillistä tälle elämälle. 

Kaikki vinksahdukset eivät johdu edes pahuudesta, ahneudesta tai piittaamattomuudesta. Asioita vaan tapahtuu. Siksi mitään ei pitäisi ottaa itsestäänselvyytenä. Joitakin ajatus ahdistaa. Onhan se tietenkin raskasta, jos tulee tunne, että kaikki täytyy aina varmistaa, eikä mihinkään voi luottaa.

Omalta kohdaltani olen ratkaissut asian niin, että "tärkeät asiat hoidetaan. Muutoin ollaan kuin Ellun kanat", eli hyväksyn epävarmuuden, joskus suorastaan otan sen avosylin vastaan kaikkine mahdollisuuksineen. 

Optimisti en ole, mutta en suostu pessimismiinkään. Kaikkea voi sattua, eivätkä ikävältä tuntuvat tapahtumat ole Jumalan kosto tai osa universumin salaliittoa meikäläistä vastaan. Arvaamattomuus nyt vaan kuuluu elämän olemukseen - ainakin ihmisen näkökulmasta katsottuna. Moniin asioihin voi vaikuttaa, muttei läheskään niin paljoon kuin haluaisimme uskoa.

                               -----------------------------------------------------------------

Äsken kävin lisäämässä vaikeakulkuisimpaan ruokintapisteeseemme tirpoille ruokaa. Kieli keskellä suuta kahlasin syvässä hangessa. Sovittelin kenkäni tarkasti vanhoihin saappaanpainaumiin, jotten kaatuisi upottavassa lumessa. Telineelle ja takaisin  selvisin, ihme kyllä, pystyasennossa. Eteisessä huimaus  pääsi yllättämään ja mössähdin suorilta jaloilta pepulleni Aviomiehen uusien talvisaappaiden päälle. Kun elopainoa on päässyt kertymään enemmän kuin lääkäri määrää, aloin heti kuvitella, kuinka miehen kenkien varret olivat persukseni alla painuneet haitarille. Mielikuva nauratti niin hervottomasti, etten päässyt enää ylös ja se nauratti kahta kauheammin.

Juuri, kun siinä ähersin, yritin pungertautua tolpilleni ja nauraahekotin hillittömästi, ovikello soi...ja tietysti siellä piti tällä kertaa olla se komein postipoika.. "Tämä ei ole tästä elämästä", lainasin mielessäni äsken lukemaani juttua, vaikka onhan se..

Heikkous

Viime päivinä olen (taas) pohdiskellut blogien kirjoittamisen mielekkyyttä omalla kohdallani. Jo pitkään olen ollut astia, josta ei paljon ole ammennettavaa, kun uudelleen täyttyminen tapahtuu niin hitaasti ja tihkumalla.

Toisista ihmisistä, tapahtumista ja muiden ajatuksistahan itse ainakin saan ajatusteni siemenet ja kimmokkeen kirjoittaa. Oma luovuus on nyt melko vähissä, puhumattakaan ajattelukyvystä ja energiasta, joilla tekstiä tuottaa.

Toinen toistaan nasevammin kirjoitettuja, hauskoja, syvällisiä, oivaltavia tai esteettisiä blogeja lukiessani olen viime aikoina yhä useammin miettinyt onko minulla mitään, mitä kannattaisi verkossa jakaa.

Tänään, yllättäen, nousi mieleen ystävän tekemä laulu parinkymmenen vuoden takaa. Asuimme silloin tämän saman järven päinvastaisella rannalla. Olin jo sairastunut, joutunut sanoutumaan irti silloisesta työstäni, ja melko masentunut. Aurinkoisena kevätpäivänä, auringonnousun aikaan, lähdin linja- autolla ja junalla Etelä- Suomeen laulamaan taustoja ja yhden soolon ystäväni tekeillä olevalle levylle.

Kaikista levyn kappaleista tämä teksti kosketti eniten. Enpä olisi toivonut, että siitä tulee niin totta omalla kohdallani...mutta ehkä kaikenlaisia tarvitaan..myös minun kaltaisiani heikkoja, joilla ei ole jaettavaksi sen paremmin tietoa, taitoa kuin viisauttakaan. Jos blogimaailmakin olisi täynnä vain pelkkiä kuvankauniita menestyjiä, kuinka surkeaksi itsensä tuntisivatkaan ne, jotka eivät koe yltävänsä ihannemittoihin..Sijansa siis meillä rimanalittajillakin.


Heikkous säv. & san. Jari Kekäle

Heikkous ei ole kaunista
vaan usein tosi rumaa
heikkous ei ole tehokasta,
eikä kovin osuvaa.

Heikkous ei ole hauskaa
useimmiten se masentaa.
Heikkoutta ei kukaan tahdo,
silti Jumala antaa

Heikkoutta voimaksi
evääksi toisille viedä
heikkoutta viisaudeksi,
josta vahvat, josta vahvat
eivät tiedä.

Heikkous pukee narrin vaatteet
se riisuu omista rikkaat.
heikkous testaa hienot aatteet
se särkee lahot tikkaat.

Heikkous on päälle kaatuva seinä
se musertaa mahdollisuudet
heikkous on huono jaettu käsi
se pyytää kortit uudet

Heikkoutta voimaksi...

Kerran heikkous avasi ovet
Nyt se sulkee niitä.
Kerran kaikki tekivät parhaansa
nyt ei sekään riitä

Kerran heikkous oli lähtökohta
Nyt se on päätepiste
heikkouteen ei kukaan suostu
paitsi Jumala itse

Ylellisiä aistimuksia

Aamu alkoi tänään ihanasti. Kissa oli kiivennyt tyynylle, ihan liki, ja kehräsi pehmoinen kylki poskeani vasten. Selän takaa kuului koiran tuhinaa. Aviomies oli jo ehtinyt jalkeille. Keittiöstä leijui houkutteleva kahvin tuoksu.

Illalla olin tunnustellut oloani ja havainnut hengittämisen olevan hieman helpompaa. Tänään muutos oli ilmeinen. Miten ylellistä onkaan saada happea ponnistelematta, kävellä olohuoneesta keittiöön hengästymättä ja portaat ylös pysähtymättä välillä lepäämään. Veren rauta-arvot alkavat ilmeisesti kohentua. Eläköön nokkosuute!

Onnea kokeakseen ei selvästikään tarvitse saada lottovoittoa tai Nobelin palkintoa. Joskus riittää se, että paha olo hetkeksi väistyy ja arkiset asiat luistavat. Onnellisuuden kesto onkin sitten eri juttu, mutta sitä en murehdi tänään ..

Kevään merkkejä

Kevään merkkejä alkaa näkyä meillä ensimmäisenä keittiön ikkunalla. Sinne ilmaantuu maiseman peittävä määrä purkkeja ja potteja (en vaivautunut kuvausta varten käärimään muovipusseja siististi. Energia säästetään edelleen olennaiseen).

Koska, sinänsä sopivan kookkaassa, torpassamme on vain kaksi valoisaa ikkunaa (muut ovat konkreettisesti ja vertauskuvallisesti mettään päin) taimikasvatus on lievästi haasteellista. Siksi retuutan kevääksi keittöön molemmat kenkätelineemme. Niiden hyllyistä pääsee valo läpi ja pikkutaimet pääsevät mukavasti alkuun.

Toinen yhtä varma kevään merkki on Aviomiehen viikon kestävä työreissu tässä talviloman aikana. Koirille ja minulle se tietää tuskaisia päiviä - ainakin tällaisina aikoina, kun olen huonossa kunnossa...(ja kai se on hyväksyttävä, ettei parempia ole enää tiedossa). Karvakorvat, kun ovat tottuneet useamman tunnin päivittäiseen ulkoiluun, eikä sen järjestäminen minulta onnistu. Huonosti hoidetusta viihdepuolesta ne reklamoivat niin, että epäkohta tulee emännälle varmasti selväksi.

Kolmatta kevään merkkiä lupailivat säätiedotuksessa. Väittivät, että ensi viikolla lämpötila kiipeäisi koko maassa plussan puolelle ja aurinkokin suvaitsisi näyttäytyä. En usko ennen kuin näen, mutta odotan toiveikkaasti.

Jotkut masentuvat keväisin. Minulle tämä on vuoden parasta aikaa. Ruohonleikkuu ei vielä rasita. Suunnitelmissa perennapenkit kukoistavat aina virheettöminä, eikä kirvoista ja porkkanakempeistä ole tietoakaan. Auringon lämpö hellii särkeviä jäseniä, eikä viime kesän kaltaista sadekautta tietenkään ole tulollaan..

Riippuvuudesta

Aina ei ole helppoa tietää paljonko on paljon ja milloin liika on liikaa. Ihminen voi tulla huonolla tavalla riippuvaiseksi monista sellaisistakin asioista, jotka kohtuullisesti harrastettuna ovat hyviä tai peräti välttämättömiä.

Syömishäiriöt ovat olleet jo pitkään tapetilla. Liiallisen liikunnan harrastamisen vaaroista en ole nähnyt yleisemmin puhetta, vaikka silläkin tavoin saa terveytensä ja ihmissuhteensa tietääkseni tärvättyä. Päihde- ja peliriippuvuus on tuhonnut monta elämää. Todennäköisesti myös shoppailuriippuvuus. Läheisriippuvuudesta kirjoitettiin kymmenisen vuotta sitten vino pino kirjoja. Nyt on havahduttu nettiriippuvuuden vaaroihin.

Viime päivinä on osunut näkökenttääni artikkeleita, joissa liiallinen netin käyttö on yhdistetty ainakin  ylipainon kertymiseen, fyysisen kunnon heikkenemiseen. peliriippuvaisuuden kehittymiseen ja sosiaalisten verkostojen haurastumiseen. Kaikkea kanssakäymistä kun ei voi, eikä ole hyvä, verkon kautta hoitaa.

Mistä sitten tietää olevansa haitallisella tavalla riippuvainen? Todennäköisesti monet eivät totuutta tilanteestaan pysty näkemään. Ongelman myöntämisestä, edes itselleen, kun seuraisi automaattisesti tukala kysymys: "Mitä aiot asialle tehdä?"

Itse olen pitkään puolustellut yletöntä netissä notkumista itselleni sillä, että en jaksa muutakaan. Onhan tämä sentään jossain määrin vuorovaikutteista toimintaa, eikä vaadi sen paremmin liikuntakykyä kuin ihmisiksi käyttäytymistä.

Liika on kuitenkin liikaa. Muutakin pitäisi elämässä olla, enkä taida tällä menolla mitään muuta löytää, ellen joskus vääntäydy pois tästä sohvan ja näytön välistä.

Rötkötystä

 

Viime päivinä meillä on rötkötetty, pötkötetty, podettu ja laiskoteltu. Koirat sentään pääsivät Aviomiehen kanssa viikonloppuna kahdelle useamman tunnin hiihtoretkelle. Meikäläinen on haahuillut ympäriinsä kuin nukkuneen rukous ja ihmetellyt kun hengittäminen tuntuu niin vaikealta, pyörryttää, päätä särkee ja heikottaa.

Sen verran sain netistä itse lukemalla selvyyttä labrakokeitteni tuloksiin, että ferritiini -niminen rauta-arvo ( joka meikäläisellä oli 1 kun sen pitäisi olla vähintään 6) ja kutistuneet punasolut selittävät nämä oireet. Hapenpuutteesta on konkreettisesti kysymys. Sitä vaan ei tiedä kukaan, miksi meikäläisen elimistössä ei rauta (eikä ilmeisesti monet muutkaan ravintoaineet imeydy)..eikä läski lähde, vaikka päivittäinen kalorimääräni harvoin ylittää 1200.

Tänään on pitkästä aikaa vähän parempi päivä. Koko aamun hoitelin rästiin jääneitä kotitöitä. Nyt kerään blogien äärellä voimia vaativimpaan koitokseen, eli räjähdysmäisesti kasvaneen villakoirapopulaation kesyttämiseen. Tähän aikaan vuodesta, kun otuksilla on pahin karvanlähtö, kaikki matot, pohjaväristä riippumatta, muuttuvat parissa päivässä harmaaksi mohairiksi, ellei kukaan jaksa kävelyttää imuria.

Alimmainen kuva on otettu viisi minuuttia sitten. Nyt on imuri jo vapaana. Kokeilenpa jaksaisinko surauttaa sen käyntiin.

Vatupassiasennossa

Usmakoiralla puhkesi epilepsia. Äidin kunto huononee päivä päivältä. Muskakissallakin on flunssa. Omien laboratoriotutkimusten tuloksia soitin eilen. Kaikki muu on mennyt edelleen huonompaan suuntaan paitsi ne munuaisarvot, joista olin eniten huolissani. Mitään ei silti ilmeisesti tehdä siitä simppelistä syystä, että sijaislääkäri lähtee taas parin viikon päästä, eikä uudesta ole tietoa. 

Hengästyn jo keittiön ja olohuoneen välillä. Päivät kuluvat enimmäkseen sohvalla vatupassiasennossa. En oikeastaan enää jaksa edes ajatella avun hakemista jostain yksityiseltä lääkäriasemalta, vähintään 40 kilometrin päästä, varsinkin, kun pitäisi löytää jostain lääkäri, joka ottaisi tosissaan vähän oudommatkin vaivat. Mitään tavallista kun tästä kropasta ei tunnu löytyvän..

 Odotellaan ja katsellaan. Jos ei suurempiin muutostöihin ole paukkuja, elämä on parasta opetella ottamaan sellaisena kuin se eteen tulee..Piisku osaa jo. Se on meidän toiseksi vanhin kissamme. Täyttää kesällä 11v.