perjantai 26. lokakuuta 2012

Ärrrsyttää

Tähän kyselyyn vastanneita ärsytti eniten toisten ihmisten välinpitämätön käytös. Ehkä minuakin ärsyttäisi, jos joskus kävisin ihmisten ilmoilla. Nyt ärsyttää vaan tämä jatkuva kipu ja pahoinvointi, voimattomuus, sotku ja LUMI, joka eilisen kuvanoton jälkeen on värjännyt Mimmikissan takaa näkyvän kuusiaidan valkoiseksi.

Seuraavaa (eli talvea rakastavaa Aviomiestä!?!), joka hehkuttelee lumen ja pakkasen ihanuutta, taidan tirvaista nokkaan. Miulle ei tarvitse tulla tuota hyytävää hyhmää ihastelemaan. Meikäläinen, kun tuntee sen jopa ovien ja ikkunoiden läpi ja toppavaatteista huolimatta se tuntuu iholla polttavalta hapolta.

No, vakavasti puhuen, tuohon ihmisten välinpitämättömyyteen on mielestäni olemassa yksinkertainen, mutta työläs ratkaisu. Sitä kutsutaan kasvatukseksi. Kukaan meistä ei synny valmiiksi epäitsekkäänä tai ahneena kakkiaisena. Taipumuksia suuntaan ja toiseen on, mutta kasvatuksella kehitystä voidaan ohjata. 

Luulisi kaikkien aikuisten jo tietävän, että lapseen vaikuttaa niin esimerkki, koettu hoiva ja hellyys kuin tietoinen ohjauskin. Joillekin asia pitää ehkä sanoa moneen kertaan ja isoilla kirjaimilla, ehkä peräti taivuttaa rautalankamallikin, mutta jokainen oppii, kun sopivalla tavalla opetetaan.

Ilman lajitoverin esimerkkiä ei ihminen opi edes hymyilemään tai puhumaan. Kuinka sitten käyttäytymään ystävällisesti ja ottamaan toisia huomioon?

1 kommentti:

  1. Nykyää tuntuu olevan vallalla se, ettei 'vanhemmat' opeta lapsillee mitää tapoja eivät kasvata mitenkää eivätkä varsinkaa aseta minkäälaisii rajoja. Yks äiti sano kerran meillä, ettei hänen lapsia saa kieltää eikä niitä saa komentaa. Sanoin, että meillä sun lapset tottelee sääntöjä, tai sitte itkee ja tottelee ja aina ovat totelleet.

    Talven vois kieltää lailla. Kaipa sekin täällä armaassa synnyinmaassa onnistuis!??! Melkein kaikki muu täällä on jo kielletty.

    VastaaPoista

Sano vaan