maanantai 29. lokakuuta 2012

Nukkuvan puolustuspuhe

En äänestänyt. Juu, tiedän, että olisi pitänyt ja olisin toisaalta halunnutkin. Aviomies vaan ei halunnut, enkä vaivautunut itse hankkiutumaan äänestyspaikalle. Suurin syy on kuitenkin se, ettei tällä paikkakunnalla kannattamani puolue ollut saanut esille yhtään ehdokasta. Liekö koko puolueella täällä toimintaakaan, vaikka naapurikunnassa on..

Ensimmäistä kertaa jouduin miettimään ihan tosissani sitä, onko parempi antaa äänensä jollekin, joka mahdollisesti ajaa sellaisiakin asioita, jotka sotivat pyhimpiä arvojani vastaan ,vai toteuttaa kansalaisvelvollisuutensa vaikka sitten heittämällä äänensä ihan umpimähkään jollekin sopivan näköiselle tyypille (en esimerkiksi mistään hinnasta tahdo antaa tukeani turkistarhauksen jatkamiselle,  ja tämän paikan valtapuolue on ilman muuta sen puolesta.. Aiheella on paikallista merkitystä siksi, että kettutarhaus on täkäläisittäin tärkeä elinkeino).

Eduskunta- ja EU-vaaleissa valinta on sikäli toisenlainen, ettei ehdokkaiden mielipiteitä ja toimintatapoja tarvitsekaan henkilökohtaisesti tuntea. Jossain määrin voi silti luottaa siihen, että valituksi tulleet noudattavat puolueensa linjaa. Kuntavaalit ovat eri juttu..ja kun en nyt tuntenut edes ulkonäöltä ketään muualta kuin sellaisista puolueista, jota en tahdo äänestää, päädyin tälllaiseen, itselleni hyvin harvinaiseen lusmuiluun...

Päätänpä nolostuttavan puolustuspuheeni tähän ja raahaudun pihalle, aurinkoiseen pakkassäähän asettelemaan verkkoja hedelämpuiden suojaksi. Tänä aamuna pihamaalla näkyi jo selvästi nälkäisen pupujussin käpälänjälkiä.

8 kommenttia:

  1. No - omahan se on asia, mutta itse en jättäisi äänestämättä, koska se on velvollisuus, ei oikeus. Sitten ei pidä purnata, eikä valittaa,jos ei halua vaikuttaa millään tavalla tosi päättäjiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se kyllä ihan noin yksioikoinen asia ole, Anonyymi. Äänestämistä toki kannatan minäkin (ja olen ollut itse ehdokkanakin). Minusta vaan se ääni pitäisi antaa harkiten ja muistaa se, että muitakin vaikuttamisen keinoja kannattaa käyttää, jos on siihen resursseja. Niillä muilla keinoilla tarkoitan esim. kansalaisjärjestöjä ja suoraan valtuutettujen kanssa keskustelemista silloin, kun se on mahdollista. On aika naivia luottaa siihen, että kun muutaman vuoden välein käyn sen ääneni antamassa, olen velvollisuuteni hoitanut. Stäpaitsi myös se sopimattomalle ehdokkaalle annettu ääni on tavallaan valtuutus hänen toiminnalleen. Sitä en halunnut nyt umpimähkään antaa. Sekin on tietoisesti valittu ratkaisu, joten aion häpeämättä urputtaa edelleen.

      Poista
  2. No hyvänen aika! Ihan tuo tekstisi olisi voinut olla minun kirjoittamani! Samoista syistä en käynyt äänestämässä, vaikka aina yleensä olen äänioikeuttani käyttänyt ja äänestyspaikkakin oli ihan tuossa vieressä. Meinasin melkein käydä antamassa protestiäänen Sulo-poikakissalle, mutta sekin sitten jäi... Mieheni mielestä se olisi ollut yhteiskuntajärjestyksen(tai jonkin sellaisen) pilkkaamista, hih! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostaisi hurjasti tietää, miten Sulo-poikakissa olisi valtaansa käyttänyt, jos olisi tullut valituksi ;DD

      Poista
  3. Saat anteeksi, Millan (kun emme ole samassa kunnassa...) Mutta koetapa ensi kerralla painostaa se miehesi ehdokkaaksesi ;-)

    Täällä meillä päin oli kuulemma huomattavan alhainen äänestysprossa. Toki siinäkin joukossa lienee monta paikkakunnalle vastamuuttanutta, mutta se ei selitä kaikkea. Mä olisin kyllä utelias kuulemaan, mitä syitä tällä pikkupaikkakunnalla oli äänestämättömyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiskuutta ja välinpitämättömyyttä veikkaisin pääasiallisiksi syiksi...Vaihtoehtoja on niin paljon, mutta ne eivät näytä kovin paljon poikkeavan toisistaan. Jotenkin se on aika hassua, että vaikka nykyään on vaalikoneet ja monenlaisia viestintävälineitä, tiedon saaminen ehdokkaiden mielipiteistä ja toimintatavoista on edelleen työlästä.

      Poista
    2. Ai, niin...ja Aviomiestä en taitaisi saada siihen hommaan enää millään konstilla - eikä kukaan muukaan.

      Poista
  4. Ei se mitään, vaikka et äänestänytkään.
    Itse äänestin, mutta tosi hankalaa oli, niin kuin sinäkin tuossa kommentissa kirjoitat, saada selvyyttä ehdokkaiden mielipiteistä ta toiminnasta. Vaalikone antoi aivan hassun tuloksen, mutta oli minulla jo muutama, joista valita. Millään heistä ei vaan saanut oikein tolkkua, kun ei ollut kotisivuja eikä mitään. Meni arpomiseksi.

    VastaaPoista

Sano vaan