Luin jostain eilen lehtijutun suomalaisten muuttuneesta tavasta solmia ystävyys- ja kaverisuhteita. Harmittaa, etten laittanut sitä talteen.
Sosiaalisista suhteista puhuttaessa verkostoituminen taitaa olla päivän sana. Oikeanlaiset suhteet nähdään sosiaalisena pääomana, josta on yksilölle monenlaista hyötyä. Mikäli keskustelupalstojen valikoituneesta osallistujajoukosta voi jotain päätellä, toisten mieltäminen omien tarpeiden tyydyttämisen välineiksi ei ole pelkästään tutkijoiden teoreettinen lähestymistapa.
Entisen agraariyhteiskunnan aikaan suhdeverkoston osaksi synnyttiin ja koska liikkuvuus oli vähäistä, osaansa oli vain tavalla tai toisella sopeuduttava, sattuivatpa naapurit ja sukulaiset sitten olemaan miellyttäviä ja samanhenkisiä tai ei. Kylissä yhteisöt olivat niin pieniä, ettei epämiellyttäväksi koetun seuran väisteleminenkään ollut helppoa. Riidat ja koetut vääryydet saattoivat säilyä yhteisessä muistissa sukupolvien ajan, joten paras oli käyttäytyä ihmisiksi, mikäli meinasi säilyttää maineensa tahrattomana ja toimivat välit kanssaeläjiin.
Nykyään ihmiset muuttavat usein. Avioerot ovat lisääntyneet. Perinteiset suku- ja kyläyhteisöt ovat vaihtuneet kaveripiireihin, työyhteisöihin ja harrastusten ympärille muodostuviin, suhteellisen löyhiin ja vaihtuviin, ryhmiin. Urbaanissa ympäristössä samanhenkistä seuraa on mahdollista etsiä monista paikoista. Yhä useammat kuulemma vaihtavatkin koko tuttavapiirinsä esimerkiksi muuton tai suuremman elämänmuutoksen ( kuten eläkkeelle jäänti, avioero tai ammatin vaihto) myötä.
Ystävyys- ja kaverisuhteisiin suhtaudutaan vaativammin kuin ennen. Aika on arvokasta ja individualismi on syrjäyttänyt yhteisöllisyyden. Sosiaalisista suhteista jopa puhutaan markkinatalouden sanastolla. Tärkeintä ihmissuhteissakin on se, että saan vastinetta sille, mitä panostan niihin.
Aika muuttuu, ei siinä ole mitään pahaa. Ällöttävää minusta on se, että yhä enemmän me nykyihmiset tunnumme välineellistävän toisiamme.Vastavuoroisuuden periaate on mielestäni jossain väärin ymmärrettävä, mutta tätä "ihmissuhdeshoppailua", eli ottamista ja jättämistä vaihtuvien mielihalujen mukaan en oikein käsitä.
Löydän itsestäni paljon noita edellä kuvattuja piirteitä. Lukuisat muutot ja ammatinvaihdokset ovat kasvattaneet irrallisuuden tunnetta entisestään. Toisinaan on ollut peräti helpottavaa päästä pois joltain paikkakunnalta ja työyhteisöstä. Aivan kuin ruoho olisi aidan takana automaattisesti vihreämpää. Ei se ole. Joka paikassa ja jokaisella ystävällä on omat huonot puolensa.
Sitäpaitsi hankalimpia ongelmiaan ihminen ei pääse pakoon vaikka kuinka vaihtaisi seuraa ja ympäristöä. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että niiden ongelmien lähde on hän itse.
Täyttä asiaa.
VastaaPoistaMä asun talosta jossa synnyin, 500m päässä ja syntymäkodistani 400m päässä. En oo kauas päässy. Paitti työssä. Keikkailtuu tuli koko Suomi ristii rastii useempaa kertaa. Enää sellasta ei jaksa.
VastaaPoistaYstävyyden solmimistavat ovat todellakin muuttuneet, sen olen huomannut. Bloggaaminen on tuonut paljon uusia ystäviä, kiitos siis netin.
Myös uudet elämänvaiheet tuovat mukanaan uusia ystäviä, piirit laajenevat ja paikallisessa psyk.polissa törmää aina tuttuihin.
Ja onneksi on myös ystäviä, jotka ovat pysyneet mukanani vuosikymmeniä. Sellaisten ystävien kanssa yhteisöllisyys on se avainsana, niin myötä- kuin vastamäessä, apuna ja tukena molemmin puolin. Yksipuoliset "ystävyys"suhteet olen jättänyt taakseni.
Outo asia sinänsä, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän minulla on ystäviä, vaikka en olekaan enää työelämässä. No, työkavereita en ole koskaan yksiselitteisesti pitänyt muina kuin työkavereina paria poikkeusta lukuunottamatta.
Ja muuttaa en aio enää koskaan!!