Taivas oli kiinni tänään

Soitin aamulla terveyskeskukseen. Kerroin, että viime viikolla syömäni antibioottikuuri auttoi hetken. Sitten vaiva palasi ja toi kavereita mukanaan.."Ei meillä ole päivystysaikoja", narisi hoitaja tuskastuneena ja kirjoitti lähetteen minimaaliseen määrään laboratoriokokeita.

Labrassa sama tahti jatkui. Näytteen ottaja oli tyly, ärtyisä, jopa ylimielinen, komenteli potilaita kuin vajaavaltaisia. Kun mainitsin, että suoneni ovat vähän hankalat, hän suutahti ja sanoi kyllä osaavansa homman, kun on sitä jo 26 vuotta harjoitellut ja työskennellyt oikein yliopistosairaalassakin. Yritin paikata sanomistani selittämällä, että mainitsen asian yleensä vain siksi, ettei hoitajaparka kuvittelisi vian olevan hänessä, kun verta ei useamman pistämisenkään jälkeen heru. 

Se ei tuntunut hoitajan kiukkua liennyttävän. Jostain syystä hänellä oli tarve purkaa pahaa oloaan tiuskimalla ja yrittämällä saada asiakas tuntemaan olonsa mahdollisimman tukalaksi.

Kotiin palasin kyyneleitä nieleskellen ja manaillen mielessäni yliherkkyyttäni. Täällä kotona, yksikseen, sitä helposti unohtaa, millaista on elää ja toimia toisten ihmisten kanssa. Kaikki eivät ole luonnostaan empaattisia tai hyvän kotikasvatuksen koulimia. Hoitotyöhön ja asiakaspalvelualoille hakeutuu sellaisiakin ihmisiä, joille jokin muu ammatti saattaisi olla sopivampi.  

Kaikkea ei  myöskään kannattaisi ottaa itseensä. Toki metsä useimmiten vastaa niin kuin sinne huudetaan, eli kärsivällisyydellä ja ystävällisyydellä voi saada kiukkupussinkin kesyyntymään. Kipeänä, peloissaan ja uupuneena ei vaan voimat tahdo riittää pahantuulisten hoitajien paapomiseen...eikä se kesyttäminen välttämättä ihan muutamassa minuutissa onnistukaan.

                                     - - -         - - -              - - -           - - -

No, asiasta ihan toisaalle. Kotiin tultuani asetuin hetkeksi katsomaan tuota lempitauluani, joka pölyisenä riippuu ulko-oven yläpuolella. Se jotenkin sopii tämänhetkiseen olotilaani. Se on on äitini ystävän, minullekin hyvin tärkeän ihmisen, vaasalaisen taiteilijan, Marita Södergårdin tekemä. Hahmot ovat suolataikinasta ja taulun nimi on "Taivas oli kiinni tänään".

Maritan töitä on tällä hetkellä nähtävillä Iittalan vanhalla puukoululla ja juuri eilen kuulin, että hänet on kutsuttu Iittalan ensi kesän taiteilijaksi. Suosittelen lämpimästi tutustumista hänen töihinsä. Minulle ainakin niistä tulee hyvä mieli. 

Maritan kotisivu löytyy täältä. Kuvat suurenevat klikkaamalla ja ne tosiaan kannattaa suurentaa, sillä yksityiskohdat hänen kuvissaan ovat usein herkullisia ja kertovat humoristisella tavalla arjen ilmiöistä.

Viikko viikon jälkeen

Viime viikolla vietettiin ajattelun viikkoa. Itselleni se selvisi vasta keskiviikkona. Ensimmäinen ajatus uutisesta oli se, että jo on aikoihin eletty, kun moista varten täytyy erillinen viikko nimetä. Milloinkahan joku keksii perustaa hengittämiselle omistetun viikon.

Meneillään oleva viikko on puolestaan mielenterveyden viikko. Sen kuulin äsken televisiouutisista. Tärkeä teema, kun mielenterveyden häiriöt ovat kovaa vauhtia kirimässä kärkipaikalle kansantautiemme listalla. 

Tuntuu vaan, että se on aihe, joka on mediassa esillä muutenkin joka ikinen päivä. Hyvähän se on, että keskustellaan, mutta jääkö se siihen? Mitä tarkoittaa käytännössä tällainen teemaviikko ja vaikuttaako se mihinkään?

Toteutuneita unelmia

Saretskan suloinen blogikirjoitus pisti pohdiskelemaan, miten mielenkiintoisen hahmon toteutuneet unelmat voivat lopulta saada.

Jos osaisi katsoa oikeasta kulmasta, voisi väittää, että olen saanut elämässäni melkein kaiken, mitä olen keksinyt haluta (paljon eläimiä, paljon rakkautta, samanaikaisen mahdollisuuden elää yksin ja yhdessä, juuri sellaisen kodin, jollaisesta nuorena haaveilin, mielenkiintoisia elämänkokemuksia ja joksikin aikaa jopa työn, joka täytti kaikki toiveeni).

Hassua, suorastaan paradoksaalista on se, että samaan aikaan, kun Elämä on antanut toisella kädellä, se on ottanut toisella pois. Miten monesti onkaan käynyt niin, että olen saanut hienon lahjan, haasteen tai tehtävän. Ei vaan ole ollut voimia vastata siihen.

Useimmiten ihmiset löytävät syyn epäonnistumisiinsa ja vastoinkäymisiinsä itsensä ulkopuolelta. Olisikohan se helpompaa kuin tämä minun pulmani? Muistan vieläkin sen kauhun, suoranaisen paniikin, kun yli 10 vuotta sitten tajusin, että suurin ongelmani, ylipääsemättömin esteeni tavoitteitten toteutumiselle ja hyvinvoinnille tässä elämässä olen minä itse, minun kehoni ja mieleni. Niitä en pääse pakoon - ainkaan tässä ajassa.

Energiakriisi

Miten paljon suunnittelinkaan saavani aikaan tänä viikonloppuna. Mies on työmatkalla ja kuvittelin nauttivani ajasta, jota ei rytmitä toisen työ ja harrastukset. En nauttinut. Olin kipeä ja masentunut. Antibiootit rikkoivat sisuskalut ja saivat näkemään omituisia unia. Kun puoli neljän aikoihin olin nukahtanut, en jaksanut osoittaa asianmukaista kiitollisuutta, kun karvaiset herätyskellot puoli kymmeneltä aamulla tukkivat peiton alle ja lipaisivat koiranpusun korvaan kertoakseen, että nyt olisi korkea aika herätä heitä palvelemaan.

Yksi kropassa jylläävistä tulehduksista on kuitenkin selvästi hellittämässä. Ei siis ollut turhaa tämä vaiva. Kaukoparannusta harrastamaan laitettu hoitaja osui ilmeisesti oikeaan. Olen kiitollinen.

Tänä viikonloppuna olen viimeinkin myöntänyt itselleni, että itsesäätelykeinoissani (tarkoittaa tunteiden hallintaa, esim. pahan mielen pois hätistämistä tekemällä jotain kivaa) on petrattavaa. Toisaalta kaikki ongelmani kiertyvät saman, käytännöllisen, puutteen ympärille: ei ole energiaa. Itseään ruokkivassa kehässä energian puute pahentaa kaikkia ongelmia ( Kunto huononee, kun en jaksa sitä hoitaa. Sosiaalinen verkosto rapautuu, kun en pidä yhteyksiä yllä. Huuholli ja kaikki muukin repsahtaa. Se puolestaan pahentaa syllisyyttä ja heikentää omanarvontuntoa jne.)

Ilman käyttövoimaa ei mikään masiina pelitä. Käytännöllinen ydinkysymys lienee: Mistä ja miten lisää energiaa? (On turha neuvoa, että liikunnasta tai harrastamaan lähtemisestä, koska sellaisiin operaatioihin tarvitsisin niin VALTAVASTI energiaa, että yritys taitaisi jäädä yhteen kertaan)..

Kolmenkymmenen vuoden mittainen energiakriisi ( ensimmäiset 18 sujuivat joten kuten). sellainen tässä taitaa olla meneillään. Millaisista asioista sinä saat energiaa, vai onko sitä sisäsyntyisesti yllin kyllin?

Ensisilmäyksellä

On ihmisiä, jotka tekevät pitkälle meneviä johtopäätöksiä ensivaikutelman perusteella. Heihin kuuluu sellaisia, jotka uskovat omaavansa pettämättömän intuition, ikään kuin jonkinlaisen kuudennen aistin, jonka avulla tavoittavat suoraan asioiden, ihmisten ja ilmiöiden ytimen. Itselläni ei ole niin suurta itsevarmuutta.

Osa ensivaikutelmaan luottavista on yksinkertaisesti henkisesti laiskoja tai tyhmiä. He pitävät kaksin käsin kiinni ennakkoluuloistaan. Yllätykset saattaisivat horjuttaa heidän haurasta henkistä tasapainoaan tai heillä ei  vain ole  kykyä ja kiinnostusta ottaa selvää, miten maailma oikeasti makaa. Tämän kaltaisia "lampaita" on poliitikkojen ja mainosmiesten helppo ohjailla omien intressiensä mukaan. En tahtoisi kuulua tähänkään ryhmään.

Ensivaikutelmasta kuitenkin tiedetään, että se on voimakas muistijälki, jonka muuttamiseksi tarvitaan paljon siitä poikkeavaa informaatiota (ja "suodattimet" jotka päästävät sen havainnoijan aivoissa käsittelyyn asti). Tietenkin ensivaikutelma on joskus myös oikea. Analysoivathan aivomme jatkuvasti valtavan määrän sellaistakin informaatiota, joka ei nouse tietoisuuteemme. Toki saatamme tehdä aivan oikeita johtopäätöksiä esimerkiksi kohtaamamme ihmisen ei-kielellisestä viestinnästä ilman, että osaamme selittää miksi.

Kumoamattomina itsestäänselvyyksinä meille jauhetaan nykyään muun muassa sellaisia väitteitä, että kauniina pidetyt ihmiset saavat parempaa kohtelua, paremmat työpaikat, paremmat tulot ja onnellisemman elämän.. Siihen vedoten on kauneustuotteitten kauppiaiden helppo laajentaa markkinoitaan ( saisivatkohan mummotkin vanhainkodilla parempaa hoitoa, jos olisivat sieviä ja somasti tällättyjä?)

Tutkimuksissa on havaittu, että mielikuvissaan ihmiset yhdistävät edustavan näköisiin ihmisiin muitakin positiivisia määreitä, kuvittelevat heidät esimerkiksi lahjakkaammiksi ja miellyttävämmiksi persooniksi kuin he välttämättä ovatkaan.

Asiat eivät aina ole sitä, miltä näyttävät. Ensivaikutelma on hyvä apuväline ympäristöä hahmotettaessa, sillä tuskin kenelläkään riittää kapasiteettia kaikkien vastaan tulevien ilmiöiden syvällisempään analyysiin.

Hieman avoimempaa ja itsekriittisempää asennetta toivoisin silti monilta kanssaeläjiltä. Aina ei kannattaisi mennä siitä mistä aita on matalin..Sitä olen mietiskellyt (laajempiin yhteyksiin soveltaen) eilisen jälkeen paljonkin, kun olen popsinut antibiootteja vaivaan, joka arvauskeskuksessa pälkähti ensimmäisenä mahdollisena vaihtoehtona hoitajan mieleen. (Vielä ei ainakaan ole vaiva helpottanut. Sivuvaikutuksia kyllä riittää)

Arvaako joku, muuten, mitä tuo ylimmäinen kuva esittää? Minä en ensisilmäyksellä arvannut.

Hyvää palvelua vai vaarallista säästöä

Useampaa kroonista sairautta pitkään poteneena olen jonkin verran joutunut perehtymään lääketieteeseen ja omaan kroppaani, vaikken vähääkään välittäisi kummankaan parissa puljata.

Edellisellä kotipaikkakunnalla ehti muutaman lääkärin kanssa syntyä niin luottamuksellinen suhde, että usein menin vastaanotolle valmiin diagnoosin ja hoitoehdotuksen kanssa. Jos asiantuntijalla ei ollut parempaa vaihtoehtoa tarjota, se toteutettiin sellaisenaan.

Tällä paikkakunnalla olen nyt asunut kolme vuotta ja käynyt terveyskeskuslääkärillä kolme kertaa. Useampaan käyntiin olisi ollut aihetta, mutta en ole välittänyt pyrkiä vastaanotolle, kun aikoja joutuu jonottamaan viikkokaupalla ja  kohtelu on ajoittain hieman...hmm..nihkeää (ymmärtäähän sen, kun lääkäreitä ei pikkupaikkakunnille tahdo saada ja se lisää muunkin henkilökunnan stressiä).

Tänä aamuna oli kuitenkin pakko soittaa päivystykseen. En tarjonnut valmista diagnoosia, mutta kerroin päällimmäiset asiaan liittyvät faktat. Potilasta näkemättä ja ennalta tuntematta  sairaanhoitaja määräsi, ilman mitään tutkimuksia, antibioottikuurin. Nyt en oikein osaa päättää pitäisinkö tällaista hyvänä palveluna vai säästöpakosta johtuvana potilaan laiminlyöntinä.

Minun kaltaiselleni itsetuhoiselle erakkoluonteelle tämmöinen käytäntö sopii erinomaisesti. En missään tapauksessa hingu tutkimuksiin, joista osaan pitäisi hankkiutua naapurikaupunkiin asti. Sellaiselle potilaalle, jolla on tarve pysyä terveenä ja hengissä tällainen hoitokäytäntö tuskin on paras mahdollinen. Sen viikon aikana, jonka mahdollisesti turha antibioottikuuri kestää, voi pahanlaatuinen vaiva pahentua merkittävästi.

Kovin riemuissaan antibiooteista ei ole myöskään minun yliherkkä sisuskalustoni. Pelkästään kokeilumielessä ei tekisi mieli itselleen kovia kipuja ja mahaverenvuotoa aiheuttaa, mutta tätä kai tämä nykyään on, suomalainen, tasokas terveydenhuolto..

Odotuksia ja pettymyksiä

Olin viritellyt herätyskellon aamuksi soimaan. Soihan se, mutta ei se minuun tehonnut. Nukuin pari tuntia pommiin, enkä ehtinyt Aviomiehen työkeikalle mukaan naapurikaupunkiin.

Aluksi ketutti, mutta kun virkosin sen verran, että huomasin keuhkoputkien rahisevan täynnä limaa ja pään särkevän kuin moukarin jäljiltä, totesin, ettei kotiin jääminen tällä kelillä ollut niin kehno juttu. Sataa nimittäin kaatamalla. Taas vaihteeksi.

Flunssan lisäksi olen saanut jostain joulutustartunnan, vaikka luulin, ettei semmoista fiilistä enää tulisi. Lahjoja on tullut hankittua. Kortitkin jo odottelevat kaapin päällä kirjoittamista. Ulkovalot ajattelin viritellä ensi viikonloppuna - satoi tai paistoi. Ehkä riehaannun peräti jonkin asteisiin joulusiivouksiin tänä vuonna. Kaappeja ainakin voisi jo ryhtyä raivaamaan.

Osaisikohan sitä kerrankin nauttia sekä juhlavalmisteluista että itse juhlasta turhia hötkyilemättä ..pilaamatta fiilistään liian suurilla odotuksilla, sillä siihen meikäläisen ilo yleensä kaikissa asioissa kompastuu: odotuksiin, joita itse asetan itselleni ja muille, sellaisiin, joihin kukaan ei kuitenkaan yllä.