Saretskan suloinen blogikirjoitus pisti pohdiskelemaan, miten mielenkiintoisen hahmon toteutuneet unelmat voivat lopulta saada.
Jos osaisi katsoa oikeasta kulmasta, voisi väittää, että olen saanut elämässäni melkein kaiken, mitä olen keksinyt haluta (paljon eläimiä, paljon rakkautta, samanaikaisen mahdollisuuden elää yksin ja yhdessä, juuri sellaisen kodin, jollaisesta nuorena haaveilin, mielenkiintoisia elämänkokemuksia ja joksikin aikaa jopa työn, joka täytti kaikki toiveeni).
Hassua, suorastaan paradoksaalista on se, että samaan aikaan, kun Elämä on antanut toisella kädellä, se on ottanut toisella pois. Miten monesti onkaan käynyt niin, että olen saanut hienon lahjan, haasteen tai tehtävän. Ei vaan ole ollut voimia vastata siihen.
Useimmiten ihmiset löytävät syyn epäonnistumisiinsa ja vastoinkäymisiinsä itsensä ulkopuolelta. Olisikohan se helpompaa kuin tämä minun pulmani? Muistan vieläkin sen kauhun, suoranaisen paniikin, kun yli 10 vuotta sitten tajusin, että suurin ongelmani, ylipääsemättömin esteeni tavoitteitten toteutumiselle ja hyvinvoinnille tässä elämässä olen minä itse, minun kehoni ja mieleni. Niitä en pääse pakoon - ainkaan tässä ajassa.
Mukavaa kun on unelmat täyttynny. Teillä on kaunis koti ja sisustus, ihanii elukoita ja taijjatte aikalailla hyvin sietää toisianne. :) Mulla ei vielä kaikki, koska mielestäin tarttee olla joku toteutumaton unelma. Olkoon se tänää vaikka Millanin tapaaminen nokakkain. :)
VastaaPoistaOi kuinka kaunis talo! Minä huomasi jo aika kauan sitten, ettei kukaan ihminen saa minua niin vihaiseksi kuin minä itse. Sen myötä mietin, että näin täytyy olla myös positiivisten ajatusten suhteen.
VastaaPoista