Hautajaisista palatessaan Aviomies kävi kotona vaihtamassa vaatteet. Otti WC-pöntöstä pois käynnissä olevan pesukoneen poistoputken ja lähti töihin. Hetken päästä kömpi vessasta hyvin närkästynyt, märkätassuinen ja -massuinen koira + pari vähintään yhtä harmistunutta kissaa. Osa eläinkunnasta oli tapansa mukaan lekotellut keväällä remontoidun kylppärin lattialla ja yllättynyt ikävästi, kun pesuvesi koneesta ryöppysi lattialle.
Olisihan se mukavaa, kun poistoputki olisi asianmukaisesti liitetty viemäriin. Samoin se, että seinässä olisi suihkukahvalle tanko ja pidike, jottei sitä tarvitsisi pidellä kädessä hiuksia vaahdotellessakin. Bideetäkin olisi joskus mukava käyttää, mutta kun se on ahdettu pöntön ja allaskaapin väliin niin ahtaasti, ettei sitä mahdu sieltä ottamaan. Mukavaa olisi myös se, että remonttimiesten toukokuussa seinään jättämä avonainen ilmastointikanavan reikä tulisi viimein sadesuojalla peitettyä. Linnut jo kiskoivat sieltä vuorivillatäytteet pitkin pihaa.
Aikaansaavempi nainen tietysti hoitaisi tuommoiset pienet remonttihommat itse - vaan kun minä en ole ollut kovin aikaansaava edes tervekätisenä. Toinen vaihtoehto olisi kutsua paikalle ammattilainen, mutta kun ne ammattikuntansa "muka parhaat" edustajat juuri nuo hommat tyrivät, mutta perivät kyllä työpanoksestaan niin huikean korvauksen, että tilimme on nyt tyhjä.
Aviomieshän niitä töitä valvoi...tai piti valvoa. On myös luvannut yrittää tehdä asialle jotain - tai ainakin osalle niistä..
Sitä odotellessa kuivasin koiran (kissat lupasivat hoitaa kuivaushommat itse) ja tuunasin muutaman kenkälaatikon uusiokäyttöä varten.
Ryppyjähän niihin tuli (kuten mainitsin, en ole koskaan ollut kätevä käsistäni), mutta ryppyistähän se on tämä koko elämäni ... Kai se on vaan kestettävä, kun ei voimavaroja muutokseen ole.
Eipä taida meidän kenenkään elämä ilman ryppyjä olla? Toisilla niitä on enemmän, toisilla vähemmän. Mutta takuu varmasti niitä kaikilta löytyy!
VastaaPoistaTosi on. Se, että kaikki eivät kuuluta (valita) niitä turuilla ja toreille ei tarkoita, ettei niitä olisi olemassa...ja, jos joku saa huolista hetkeksi vapaata niin hyvä ja onnellinen asiahan se vaan on, ei missään tapauksessa minulta pois :)
PoistaHarmittavia juttuja tuollaiset, kun jäävät hoitamatta niin hommaa siirtyy ja siirtyy. Aivan kuin meillä ikkunanpesu. En kehtaa edes muistella, koska se on tehty.
VastaaPoistaRyppyjä on elämässä, ne kuuluu siihen, sen olen oppinut vuosien myötä. Mutta kyllä joskus tuntuu, että saisi olla vähän vähemmän. Päästäisi meidät pikkuisen helpommalla...
Minulle myös ne rypyt, jotka itse tavalla tai toisella aiheutan (kuten tuo ikkunoiden pesemättömyys) ovat kaikkein vaikeimpia. Tavallaan tässä aviokriisissämmekin on juuri siitä kysymys. Olen ahdistunut, koska en enää pysty itse hoitamaan asioita, enkä edes pääse niitä pakoon "omiin juttuihini", kun ne kaikki omat jutut olivat työelämässä, eikä sitä enää ole..
PoistaTosiaan toisilla on enemmän ja toisilla vähemmän niitä ryppyjä elämässä. Tänään piirrä ja arvaa -lautapeliä pelatessamme tuo asia aika hauskasti ja kuvaavasti ilmeni minun kohdallani: Teinimme oli reilusti johdossa meitä muita, mutta sitten minä sain hienosti kirittyä etumatkan siihen pisteeseen, että olimme hänen kanssaan tasoissa kahden pykälän päässä maalista. Minun vuoroni hänen jälkeensä ja tuulettelin siinä iloisesti, että heitänpä tässä nyt itseni voittoon - no tietysti sain ykkösen ja tytär voitti. Nauru maittoi meille kaikille, ei vähiten siitä syystä, että tuo oli niin kovin tyypillinen tapaus minulle, heh,heh. Elämäni koko kuva :D
VastaaPoistaAuts. Tuommoiset "älä nuolaise ennen kuin tipahtaa" -pettymykset on ihan kaameimpia - varsinkin silloin, kun ne tapahtuvat pelilautaa isommassa mittakaavassa. Pistää miettimään olisiko parempi, ettei edes innostuisi mistään, kun putoaminen korkealta sattuu niin kipeästi..
Poista
VastaaPoistaVoitaisiin sanoa, että ollaan
itsekin Ruusulaatikkoja,
joissa se pinta rypistyy.
Kaikista RYPYISTÄ
huolimatta se sisäinen
ihminen ei rypisty,
jos niin kuitenkin kävisi,
niin Täydelliseen rypyttömyyteen
ollaan silti menossa!