Minä , hän ja huononeva muisti

Viime aikoina on käynyt yhä useammin mielessä, että ehkä puoliso kannattaisi valita vasta myöhemmällä iällä, kun viisautta on ehtinyt karttua vähän enemmän..Vai kävisikö siinä sitten niin, että vaatimukset ja varovaisuus lisääntyisivät iän myötä, eikä kukaan enää kelpaisi?  En tiedä, kun Aviomiehen kanssa yhtä on pidetty jo 28 vuotta ja muisti alkaa hapertua niin, ettei mieleensä saa palautettua enää niitä syitä, joiden vuoksi aikoinaan yhteen päädyttiin..

Kovin olemme erilaisia ja juuri niin on käynyt kuin monille muillekin, että ne persoonalliset piirteet , jotka aluksi toisessa tuntuivat viehättäviltä erikoisuuksilta, ovat vanhemmiten muuttuneet ärsyttäviksi omituisuuksiksi, joista toivoisi toisen jo pääsevän eroon.

Erityisen vaikeata meidän liitossamme on se, että vaikka vahvuuksiltamme olemme erilaiset, parin arkielämää hankaloittavan heikkouden osalta olemme täsmälleen samanlaisia (patalaiskoja ja epäsiistejä).

Erilaisuus voi olla myös voimavara silloin, kun toisen vahvuudet paikkavat toisen heikkouksia. Niin meillä on ollut temperamentin ja muistin osalta. Minä olen perustemperamentiltani nopea hosuja, melko äkkipikainenkin  ja malttamaton. Aviomies on pelastanut monta hankalaa tilannetta maltillisuudellaan ja on onnistunut opettamaan minullekin hieman kärsivällisyyttä ( ei tosin aina niin miellyttävin konstein. Joskus tuntuu, että meinaa pää räjähtää, kun joutuu odottelemaan toista ja pidättelemään tunteenilmaisujaan, koska tietää, ettei toinen niistä pidä).

Muistaminen on ollut minun vahvuuteni, kunnes sairaus, lääkkeet ja ikä ovat viime aikoina alkaneet sitä rapauttaa. Psykologisissa tutkimuksissa on havaittu, että muistaminen on mitä suuremmassa määrin kollektiivista: Puolisot muistavat asioita toistensa puolesta. Ystävät ja sukulaiset pitävät yllä  yhteenkuuluvuuden tunnetta kertaamalla yhteisiä muistoja. Tieto tallentuu yhteiseen muistiin nykyään myös kirjojen ja internetin avulla..

Tilanteet, joissa voimasuhteet parisuhteessa muuttuvat, kuten jomman kumman puolison sairastuessa, vaativat molemmilta joustavuutta ja halua sopeutua.

Minun muistini ei enää riitä meille molemmille, eikä kärsivällisyyteni siihen, ettei puolisoon voi lainkaan luottaa, kun ei hän muista pitää kiinni sovituista asioista. Ei muista, vaikka muistuttaisin useampaan kertaan.

Joskus olen ajatellut, että hän tekee sen tahallaan: jättää huomiotta ja passiivisaggressiivisesti rankaisee minua unohtamalla. Toisinaan niin ehkä onkin. En kuitenkaan usko, että siitä on kovin usein kysymys, sillä hän unohtelee päivittäin myös itselleen tärkeitä asioita ja niin on ollut aina. Se ei ole iän mukanaan tuoma ilmiö.