Yksinäinen, mutta miksi?

Tiski- ja pyykkikoneen täytön, kissanvessojen siivouksen ja kärhön istutuksen jälkeen on aikaa istahtaa tietokoneen äärelle huilaamaan ja jatkamaan edellisen postauksen aihetta.

Multaa tonkiessa tuumailin yksinäisyyttä yleisemmin. Miksi se tuntuu vaivaavan kaiken ikäisiä ja yllättävän monenlaisissa elämäntilanteissa olevia?

On helppoa käsittää, miksi liikunta-, aistirajoitteiset tai syrjässä muista asuvat ihmiset kokevat olevansa eristyksissä. Monimutkaisempi ongelma lienee se, miksi sellaiset, jotka elävät parisuhteessa ja perheessä, käyvät töissä tai opiskelevat ja ehkä harrastavatkin jotain, ovat yksinäisiä.

Kun kypsässä iässä opiskelin vuoden verran yliopistossa ja asustelin soluasunnossa, tulin keskustelleeksi useammankin opiskelijan kanssa, jotka kertoivat olevansa yksinäisiä. Pulma ei selvästikään piillyt sosiaalisten taitojen puutteessa, eikä siinä, ettei tilaisuuksia toisten kohtaamiseen olisi ollut. Jututtamani nuoret eivät myöskään etsineet seurustelukumppania, vaan satunnaista tuttua läheisempää ihmistä, jonka olisivat voineet kokea ystäväkseen.

Noiden keskustelujen jälkeen jäin miettimään, miksi ystävystyminen on ollut itsellenikin aina vaikeaa. On helppoa heittäytyä small talkiin. Syvällisten puhumisesta tykkään vielä enemmän. Yhdessä tekeminen ja meneminen ei koskaan ole ollut minun juttuni. Silti sellaisia ihmisiä on riittänyt, jotka ovat vaivautuneet pitämään minuun yhteyttä, tulemaan vaikka kotiini saakka tapaamaan, jos en ole muualle jaksanut lähteä.

Onhan toisten seura usein hauskaa, avartavaa ja virkistävää. Harmillisen usein seuranpito tuntuu kuitenkin työltä ( ja nyt en tosiaankaan puhu näistä hiljattain meillä käyneistä vieraista). Toisen tavat, mielipiteet ja erilaisuus kummastuttavat, jopa ärsyttävät. Sopeutuminen vaatii energiaa ja kompromisseja. Mahdankohan olla liian vaativainen?

Ovatkohan ihmiset aina olleet keskenään näin erilaisia, vai pitääkö paikkansa se, että meillä länsimaissa ihmisten maku, mieltymykset, asenteet, koko elämäntyyli on niin moninaistunut, että samanhenkistä seuraa voi olla vaikea löytää?

Olisikohan siinä yksi keskeinen syy ihmisten yksinäisyyden kokemiselle?  Erilaisuus kun nostattaa helposti torjuntaa, saa kokemaan pelkoa, vastenmielisyyttä ja ulkopuolisuutta. 

Itse tunsin nuorempana vetoa nimenomaan erilaisiin ihmisiin kuin itse olen. Nyt, kun sopeutumiseen tarvittavaa energiaa ei enää ole, kaipaisin enemmän samanhenkistä seuraa, mutta sen löytäminen ei olekaan kovin helppoa - varsinkaan oman sohvan ja jääkaapin väliltä...