Ruusuhurahdus

Pitkästä aikaa jaksoin tänään tehdä jotain. Innostuin jopa pesemään muutaman ikkunan ulkopuolelta. Siihen ei ehkä kuitenkaan olisi kannattanut ryhtyä, sillä intoni vimmassa kiskaisin vahingossa ikkunankarmin reiästä ulos tulevaa antenninjohtoa. Jotain taisi irrota ja nyt on telkkari pimeänä. 

Itse en ylety vialle mitään tekemään, enkä kehtaa mankua aviomiestä pihalle pimeään, korjaamista yrittämään. Hän kun potee raisua influenssaa jo neljättä päivää.

Johonkin telkkarin katsomisesta vapaaksi jäänyt aika ja olon helpottumisesta johtuva energisyys täytyi suunnata. Viisaamminkin sen olisi voinut sijoittaa ( olen melko varmasti sitä mieltä, kun huomenna, päivänvalolla, katson kätteni jälkiä), mutta värkkäsin kasvihuoneessa leikkaamastani viinistä kranssin ja liimailin viimeinkin väliovessa olevan ruman reiän peitoksi sisustustarraa.

Ovessa on joskus historiaan hämärissä (talo on 150 vuotta vanha ja ovi näyttää vähintään 50 vuotta vanhalta. Vuokralaisia talossa on ehtinyt olla joka lähtöön) ollut ovikello. Kuka lie kellon poistanut, mutta reikää ei ole viitsinyt paikata. Minään ruusufanina en itseäni pidä, mutta muitakaan sopivia tarroja en varastoistani löytänyt.  "Voi, ei!!", pääsi Aviomieheltä, hänen nähdessään kukat ja perhoset. Taitaa isäntä fanittaa ruusuja vielä emäntääkin vähemmän..

Yllättäen tuli kranssistakin kovin ruusuinen, vaikka jouluista ajattelin tehdä. Jossain vaiheessa tuli mieleen, mahtaako se muistuttaa enemmän hautajaisseppelettä tai juhannusneidon kukkaista päähinettä kuin joulunajan koristetta.

Katson tarkemmin sitten huomenna, jos päivä suvaitsee edes hetkeksi valjeta.