Soitin aamulla terveyskeskukseen. Kerroin, että viime viikolla syömäni antibioottikuuri auttoi hetken. Sitten vaiva palasi ja toi kavereita mukanaan.."Ei meillä ole päivystysaikoja", narisi hoitaja tuskastuneena ja kirjoitti lähetteen minimaaliseen määrään laboratoriokokeita.
Labrassa sama tahti jatkui. Näytteen ottaja oli tyly, ärtyisä, jopa ylimielinen, komenteli potilaita kuin vajaavaltaisia. Kun mainitsin, että suoneni ovat vähän hankalat, hän suutahti ja sanoi kyllä osaavansa homman, kun on sitä jo 26 vuotta harjoitellut ja työskennellyt oikein yliopistosairaalassakin. Yritin paikata sanomistani selittämällä, että mainitsen asian yleensä vain siksi, ettei hoitajaparka kuvittelisi vian olevan hänessä, kun verta ei useamman pistämisenkään jälkeen heru.
Se ei tuntunut hoitajan kiukkua liennyttävän. Jostain syystä hänellä oli tarve purkaa pahaa oloaan tiuskimalla ja yrittämällä saada asiakas tuntemaan olonsa mahdollisimman tukalaksi.
Kotiin palasin kyyneleitä nieleskellen ja manaillen mielessäni yliherkkyyttäni. Täällä kotona, yksikseen, sitä helposti unohtaa, millaista on elää ja toimia toisten ihmisten kanssa. Kaikki eivät ole luonnostaan empaattisia tai hyvän kotikasvatuksen koulimia. Hoitotyöhön ja asiakaspalvelualoille hakeutuu sellaisiakin ihmisiä, joille jokin muu ammatti saattaisi olla sopivampi.
Kaikkea ei myöskään kannattaisi ottaa itseensä. Toki metsä useimmiten vastaa niin kuin sinne huudetaan, eli kärsivällisyydellä ja ystävällisyydellä voi saada kiukkupussinkin kesyyntymään. Kipeänä, peloissaan ja uupuneena ei vaan voimat tahdo riittää pahantuulisten hoitajien paapomiseen...eikä se kesyttäminen välttämättä ihan muutamassa minuutissa onnistukaan.
No, asiasta ihan toisaalle. Kotiin tultuani asetuin hetkeksi katsomaan tuota lempitauluani, joka pölyisenä riippuu ulko-oven yläpuolella. Se jotenkin sopii tämänhetkiseen olotilaani. Se on on äitini ystävän, minullekin hyvin tärkeän ihmisen, vaasalaisen taiteilijan, Marita Södergårdin tekemä. Hahmot ovat suolataikinasta ja taulun nimi on "Taivas oli kiinni tänään".
Maritan töitä on tällä hetkellä nähtävillä Iittalan vanhalla puukoululla ja juuri eilen kuulin, että hänet on kutsuttu Iittalan ensi kesän taiteilijaksi. Suosittelen lämpimästi tutustumista hänen töihinsä. Minulle ainakin niistä tulee hyvä mieli.
Maritan kotisivu löytyy täältä. Kuvat suurenevat klikkaamalla ja ne tosiaan kannattaa suurentaa, sillä yksityiskohdat hänen kuvissaan ovat usein herkullisia ja kertovat humoristisella tavalla arjen ilmiöistä.
Mistähän johtuu, mutta tuo Kevyt kuorma pisti minut itkemään.
VastaaPoistaHöh, onhan jokasel niit huonoi päivii, mut ei niit potilaan niskaa niit paskoi tarttis kaataa.
VastaaPoistaHöh. Kyllä se olisi ollut kyseisen hoitajan tehtävä saada sinut hyvälle mielelle ja tuoda turvallinen ja parempi olo. Parempaa vointia sinulle Millan!
VastaaPoistaKävin katsomassa nuo kuvat, ihania. Käyn Iittalan Naivistit yleensä kesällä katsomassa, nyt on pari kesää jäänyt väliin, mutta noiden takia kannattaa mennä;)
Saretska: Minulle tuli Kevyt kuorma-kuvasta hyvä mieli. Enkelit ovat kevyitä ja huomaamattomia;)
Niin minullekin tuli hyvä mieli, ja silti tuli myös itku. Outoa.
PoistaNe olivat sitten hyvän mielen kyyneleet, onhan niitäkin;)
PoistaMillan,
VastaaPoistaajattelen Sinua Lämpöisin
ajatuksin ja kannan Sinua
Ylilääkärin vastaanotolle.
Matita Södergårdin taulut
tuovat hyvän mielen.
Suosikkeja on Löytöläpsi
ja Kevyt kuorma, Merenneito,
ja kaikki muut! Enskesänä
menen paikanpäälle ihastelemaan.
En ollut tuntea Maritaa, kun hiukset olivat aivan valkoiset. Taulusivua peukutin.
VastaaPoistaMutta onpas tympeää, että kohdallesi sattui noin ärtynyttä hoitohenkilökuntaa. Varmaan siinä joukossa on niitäkin, jotka kiireellä ja resurssipulalla oikeuttavat asiakkaiden kaltoinkohtelun.
Voi että, mikä meidät ihmiset saisi oppimaan, että omaa paskaa ei tarvitse kaataa toisen niskaan - ei siis omaa pahaa oloaankaan!
VastaaPoista