sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Ansassa

Syksyisin tuppaa kuulemma asuntoihin ilmestymään kärpäsiä, vaikkei esillä olisi edes pilaantumaan pyrkiviä hedelmiä tai vihanneksia. (Luin sellaista joltain keskustelupalstalta).

Meillä on tähän vuodenaikaan sadonkorjuun jäljiltä pöydillä jos jonkinmoista rehua: hiljakseen punastuvia tomaatteja, omenoita, luumuja ynnä muuta. Hedelmäkärpäskannan saan kuriin tuommoisella lasipurkilla, jonka pohjalle kaadan vähän omenaviinietikkaa tai jotain muuta kärpäsiä houkuttelevaa (esim olutta), ripauksen sokeria ja muutaman tipan astianpesuainetta rikkomaan pintajännityksen. Sinne ne pienet reppanat sitten menevät hukkumaan, jotta meidän ihmisten asumismukavuus kohenee.

 Eilen oli kiva päivä, kun saatiin nauttia vieraista. Heti vieraiden lähdettyä oli kuitenkin edessä paluu arkeen..Jostain syystä samastun voimakkaasti noihin kärpäsiin. Tunnen olevani ansassa sekä tässä kipeässä , nopeasti ränsistyvässä ruumiissa että elämäntilanteessani. Mitään ulospääsyä ei ole. Valitettavasti joku on unohtanut laittaa tähän nesteeseen sen astianpesuaineen. Epätoivoinen pinnalla polskiminen kestää aivan liian pitkään..

2 kommenttia:

  1. Aina ei meinaa jaksaa, tiedän. On vaan pakko uskoa elämän kantavan:

    Meillä ei juuri käy edes vieraita. Tänä syksynä on käynyt niitä omenien hakijoita jonkun verran. Kaikille olen leiponut omenapiiraankin, osa on tykännyt niin, että olen saanut laitettua loput piirakasta mukaan.

    Tuo purkkihomma pitää kokeilla. Toin muutaman viherkasvin sisään kesäulkoilunsa jälkeen ja niissä sekä omenissa tulee noita pikkukärpäsiä vai mitä ne ötökät on.

    VastaaPoista
  2. Minä olen ihan varma, että sinulta löytyisi myös monta ilonaihetta? Varmasti löytyisi. Kaiva ne vaan esille sieltä harmauden alta.

    VastaaPoista

Sano vaan