Ennenkuulumatonta

Tänään tein jotain ennenkuulumatonta. Kävelin puolen kilometrin päähän kahvilaan ja tapasin ystävättären.

Kaffiina avattiin jo vuosi sitten. Sieltä saa peräti erikoiskahveja ja minttukaakaota vaahtokarkeilla. Koko vuoden olen suunnitellut käyväni siellä. En vaan ole saanut aikaiseksi. 

Enpä ole tavannut kyseistä ystävätärtäkään kuin pari kertaa vuodessa, vaikka asumme nyt naapurikunnissa...en siitäkään huolimatta, että jaksoimme pitää yhteyttä kaikki ne 17 vuotta, jotka asuin kaukana näiltä seuduilta.

Oli hassua nähdä ihmisiä ja tulla nähdyksi. Se on entiselle kaupunkilaiselle häkellyttävää, että vastaantulijat todella katsovat kohti ja kahvilassakin jotkut vilkuilivat uteliaasti, kuin pohtien, kuka mahtaa olla tuo, jota en muista ennen nähneeni.

Nyt on melkein ihmismäinen olo. Oli huikeata jutella jonkun kaksijalkaisen kanssa.

Kotona odotti sitten keljumpi yllätys.  Vanha, ränsistynyt, ulko-ovi oli sateissa turvonnut, eikä ruostunut lukko suostunut avaimella aukeamaan. kaiken kukkuraksi kännykästä loppui akku juuri, kun yritin soittaa isää tai Aviomiestä auttamaan.

No, omin toimin ja voimin ongelman lopulta ratkaisin ja eteiseen oli kokoontunut sangen närkästynyt karvainen vastaanottokomitea. Kolme koiraa ja viisi kissaa tuijotti suu supussa, paheksuen, kysyen ilmiselvästi: "Missä sä oot ollut, kun et sä IKINÄ tapaa käydä missään? Me luultiin jo, että meidät on jätetty heitteille."