Haravanvieroksuntaa ja kotikissailua

Eilinen myrsky riepotti puista loputkin lehdet. En haravoi. Ei haravoi "puutarhaguru" Pentti Alankokaan. Hän kertoi sen viimeisimmässä Viherpihan numerossa. (Viimeinkin löytyi meikäläiselle mieleinen guru). Muita pihamme sotkuja saatan hävetäkin, mutta haravoimattomia lehtiä en koskaan. Ne kuuluvat luonnollisena osana ekosysteemiin, suojaavat maata ja ravitsevat pieneliöitä. Maatuvat kevääseen mennessä melkein kokonaan..

Tilhiparvikin pölähti tiehensä. Puihin jäi vielä alaoksille marjoja. Pitäisiköhän pian ryhtyä virittelemään pikkulintujen talviruokintalaitteita paikoilleen.

Nettiuutisissa osui tänään silmiin monta juttua asunnottomuudesta. Kohtuuhintaisista asunnoista on suurin pula pääkaupunkiseudulla, oli jo silloin kun melkein kolme vuosikymmentä sitten siellä viimeksi majailin. Muistan miten sydäntäsärkevältä tuntui pakkasaamuina löytää keräyspaperilaatikosta joku viluinen yönviettäjä lehtiin kääriytyneenä.

Lämmin asumus on näissä pohjoisissa oloissa ihmiselle elinehto, mutta ainakin itselleni koti on jotain vielä paljon enemmän. Se on turvapaikka, paikka, jota voin sanoa omaksi. Siellä on kaikki tärkein: rakkaat otukset ja puoliso, oma rauha ja vapaus. 

Liian helposti ne, joilla on hyvin, pitävät asumista itsestäänselvyytenä. Vaikka edellisessä postauksessa kritisoin erilaisten teemapäivien tulvaa, asunnottomuus on asia, josta muistuttamiseksi kannattaa pitää meteliä - mieluummin pidempään kuin yhden päivän verran.