Tänään on Aviomiehen ja meikäläisen 27. hääpäivä. Kumpikaan ei sitä muistanut (kuten tavallista) ennen kuin koneen aukaistessani bongasin päivämäärän. Tälle lukemalle en löytänyt mitään erityistä nimeä. Hopeahääpäivä meni jo ja helmihäihin on vielä aikaa.
Eilen pysähdyin telkkarin äärellä tuijottamaan hämärästi tutulta näyttävää hahmoa. Kun ruutuun ilmestyi nimi, hoksasin viimein, että sukulaispoikahan se siinä. Oli vain ehtinyt "aikuistua" viitisentoista vuotta sitten viime näkemän. Lohdullista, että se tapahtuu (useimmille) muillekin.
Vanhetessa aika kuluu nopeammin. Sen kuulevat kaikki jo nuorena. Silti se yllättää. Varsinkin, kun olen tavannut kasvokkain hyvin harvoja sukulaisia ja entisiä tuttaviani viimeisen kymmenen vuoden aikana, mieleen on piirtynyt mielikuva heistä sellaisina kuin he olivat viimeksi tavatessa. Siksi on helppoa kuvitella, että ainoat, jotka ikääntyvät, (rupsahtavat ja raihnaantuvat) löytyvät meidän vessan peilistä.
Vielä kymmenen vuotta sitten tuntui, että nautin vanhenemisesta. Se tuntui jollain tavalla vapauttavalta. Ei tarvinnut enää niin kelvata, kiirehtiä ja ponnistella. Viime aikoina olen alkanut kohdata enemmän ikääntymisen negatiivisia puolia, jotka tuntuvat olevan kaiken lisäksi sukupuolisidonnaisia. Naiset eivät vanhetessaan muutu pelkästään näkymättömiksi, vaan monien mielestä myös ärsyttäviksi ja vastenmielisiksi, epämääräiseksi mummomassaksi, joka tukkii hidastelullaan liikennevälineet ja kauppojen käytävät, kyttäävät naapureita ja valittavat kaikesta..
No, itse en tänään tämän enempää valita, vaan nautin kohtuullisen hyvästä päivästä. Äiti kuulosti pitkästä aikaa puhelimessa pirteämmältä. Turvotus murtuneessa varpaassanikin on laskemaan päin. Nyt taidan mennä keittämään juhlan kunniaksi vahvat kahvit.
Vanhetessa aika kuluu nopeammin. Sen kuulevat kaikki jo nuorena. Silti se yllättää. Varsinkin, kun olen tavannut kasvokkain hyvin harvoja sukulaisia ja entisiä tuttaviani viimeisen kymmenen vuoden aikana, mieleen on piirtynyt mielikuva heistä sellaisina kuin he olivat viimeksi tavatessa. Siksi on helppoa kuvitella, että ainoat, jotka ikääntyvät, (rupsahtavat ja raihnaantuvat) löytyvät meidän vessan peilistä.
Vielä kymmenen vuotta sitten tuntui, että nautin vanhenemisesta. Se tuntui jollain tavalla vapauttavalta. Ei tarvinnut enää niin kelvata, kiirehtiä ja ponnistella. Viime aikoina olen alkanut kohdata enemmän ikääntymisen negatiivisia puolia, jotka tuntuvat olevan kaiken lisäksi sukupuolisidonnaisia. Naiset eivät vanhetessaan muutu pelkästään näkymättömiksi, vaan monien mielestä myös ärsyttäviksi ja vastenmielisiksi, epämääräiseksi mummomassaksi, joka tukkii hidastelullaan liikennevälineet ja kauppojen käytävät, kyttäävät naapureita ja valittavat kaikesta..
No, itse en tänään tämän enempää valita, vaan nautin kohtuullisen hyvästä päivästä. Äiti kuulosti pitkästä aikaa puhelimessa pirteämmältä. Turvotus murtuneessa varpaassanikin on laskemaan päin. Nyt taidan mennä keittämään juhlan kunniaksi vahvat kahvit.
Mukavaa merkkipäivää!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaHei! Onnellista hääpäivää! ♥♥♥
VastaaPoistaEilen musiikkiopiston soittajaisissa eräs äiti päivitteli minulle, kuinka kauheasti tyttäreni onkaan kasvanut sitten viime näkemän. Itse en ole huomannut mitään, paitsi että vaatteita saa koko ajan ostaa uusia, kun lahkeet käyvät lyhyiksi.
Olen itse siinä vaiheessa, että nautin vanhenemisesta. Tahtoisin niin kovasti kasvaa aikuiseksi! Mutta ei onnistu, ei.
Kävimme tällä viikolla äitini 80-vuotissynttäreillä. Hän on yhäkin teräsnainen. Kuitenkin huomasin, että aivan kuin hän olisi vapissut hieman. Näinkö väärin? En tiedä. Paljon jäi miettimistä.
Lasten kasvamisesta ajan kulun tosiaan parhaiten huomaa. Omien vanhempien ikääntyminen ja haurastuminen voi olla jopa järkytys..Minulla on kohtalaisen nuoret vanhemmat, äitikin vasta 68. Pitkään sairastaneina kumpikaan heistä ei ole teräskunnossa...Minä myös olen omalla kohdallani miettinyt sitä, mahdanko ehtiä aikuistua ennen kuin kuolo korjaa.
PoistaOnnittelut juhlapäivän johdosta :). Meillä tulee tänä vuonna vasta 20 vuotta täyteen.
VastaaPoistaJa se on totta, että vanhemmiten aika kuluu niin paljon nopeammin kuin silloin, kun ensin odottaa, että pääsis ripille, sitten että täyttäis 18 ja sitten vielä ehkä 20 ja jotain ja sitten alkaakin odottaa, että aika pysähtyy. Tai ainakin jotain sinnepäin.
Meidän vanhempi poika just vasta syntyi ja nyt pääsi armeijasta. Itse en muka ole tällävälin vanhentunut yhtään ;).
Joku fiksu on sanonut, että "elämä on sitä, mikä tapahtuu sillä aikaa, kun teemme muita suunnitelmia" :) Aika taitaa olla suhteellinen käsite.
PoistaMinen liioin meinaa muistaa tuota teidän hääpäivämääräänne, vaikka se oli itsellenikin aika merkittävä päivä - kun en joutunutkaan tiskaamaan... - ja vaikka se on vain vähän ennen meidän kihlapäivää, minkä mä kyllä muistan.
VastaaPoistaToivotamme teille seesteisiä ja turvallisia vuosia, mitä sitä muuta tällä iällä toivoo...?
Kiitos. Pysähdyin tässä yhtenä unettomana yönä miettimään, kuinka kauan on siitä, kun sinun kanssa olemme tutustuneet (ja sehän tapahtui sentään "kypsässä teini-iässä) Siitä on kuule jo 32 vuotta !
PoistaSe tekee... enimmän osan elämästämme.
PoistaOnnea merkkipäivän johdosta ja siunausta tulevillekin vuosille!
VastaaPoistaKiitos :)
Poista