Kun olin vielä työelämässä, useammassakin työpaikassa tehtäviini kuului tilaisuuksien ja retkien järjestäminen. Piti ryhtyä mainostamaan ajoissa, muistaa tilata linja-auto, ilmoittaa tarjoilua varten osallistujamäärä tai varata liput.
Vuosien varrella sen oppi, että aina lopullinen lähtijöiden määrä muuttui jonkin verran. Joku perui ja vastaavasti muutama matti myöhänen saattoi pyrkiä mukaan ilmoittautumatta. Sellainen ikävä muutos ihmisten käyttäytymisessä parikymmenvuotisen työurani aikana oli nähtävissä, että sitoutuminen annettuihin lupauksiin väheni selvästi.
Yhä useammat alkoivat entistä huolettomammin muuttaa mieltään välittämättä lainkaan toimintansa vaikutuksista toisiin. Jos aikaisemmin peruutusten syyksi kerrottiin vähintäänkin sairastuminen tai muu vakavasti otettava este, nykypäivän ihmisille näyttäisi riittävän syyksi se, ettei nyt enää huvitakaan.
Siinä sitä oli opettajalla ja nuoriso-ohjaajalla moneen kertaan miettimistä, mistä nyt puuttuvat osallistumis- ja kyytimaksut otetaan, kun budjetti oli muutenkin tiukalla ja taas tuli ennakoimaton ja aivan turhalta tuntuva meno.
Itse olen luopunut jo aikoja sitten haaveista ilmoittautua yhtään minnekään, kun en koskaan pysty ennakoimaan satunko olemaan juuri sillä hetkellä siinä kunnossa, että jaksan osallistua. Pidän itseäni myös vankkumattomana yksilöllisyyden ja yksilönvapauksien kannattajana. Sitä en silti voi käsittää, mihin meiltä nykyihmisiltä on katoamassa ymmärrys siitä, että kaikki valintamme vaikuttavat jollain lailla toisiin.
Jos minä en maksa laskujani, joku muu ne joka tapauksessa joutuu maksamaan. Aiheuttamani sotkut eivät katoa minnekään, vaikka minä jätän ne taakseni. Jos minä en kanna vastuutani, joku muu joutuu, tavalla tai toisella, kantamaan raskaamman taakan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano vaan