torstai 20. syyskuuta 2012

Onni on oma lapinkoira

Eilen iltalenkillä (suureellinen sana puolen kilometrin taapertelusta) se jälleen kerran kolahti: onni on oma lapinkoira. Ei varmasti kaikkien ihmisten onni ( hyvä niin), mutta minun henkilökohtainen rakkauteni kohde ja ilon lähde.

Rakastan toki muitakin lemmikkejäni, eikä rakkaus tosiaankaan ole liian suuri sana käytettäväksi siitä tunteesta, mutta elämäni suurin rakkaus on nimenomaan lapinkoirat ja nyt elämäni loppupuolella olen saanut niitä peräti kolme. Miksi en siis kääntäisi katsettani siihen onnenpotkuun, joka minua on kohdannut ja nauttisi koko sydämestäni siitä, että saan joka päivä rapsutella, leikittää ja hoitaa noita ihania karvapalloja. 

Vuorovaikutus ei sitäpaitsi ole yksisuuntaista. Vaikka ne eivät filosofisiin keskusteluihin kykenekään, niiden viestintä on hyvin vivahteikasta ja monimuotoista ja jokainen on aivan omanlaisensa persoona.

Ehkä olisi aika unohtaa itsesäälissä rypeminen ja kiinnittää huomionsa siihen, mitä olen saanut. Sisareni sen minulle jo muutama vuosi sitten ääneen sanoi, kun valittelin suurimman unelmani murenemista, sitä, että olisin halunnut jatkaa mielekkääksi kokemaani työtä opettajana. Hän sanoi: "Kuule Millan, onhan se kurjaa olla aina kipeä, mutta jospa sä oletkin saanut työn tilalle jotain muuta. Jos tekisit edelleen yhtä pitkää päivää, et varmasti voisi pitää noin paljon eläimiä ja niitähän sä olet aina halunnut." 

Aika usein tarvitaan joku ulkopuolinen sanomaan ääneen päivänselvä asia, joka itseltä on jäänyt huomaamatta.

6 kommenttia:

  1. Hei! Meinasinkin juuri laittaa tuohon huumoripostaukseesi kommentin, että ei minun mielestäni ainakaan sinulta ole huumori kuollut, kun lukee esim. Suklaamurun ja kumppaneiden puuhista. Saan nauraa usein ja lämpimästi. Eikö olekin ihanaa, kun saa omistaa rakkaan elukan!!! Ja ne rakastavat sinua niin kiihkeästi! :D

    Meilläkin täällä haaveillaan koirasta (nimikin on jo: Tarmo), mutta täytyy odottaa rahatilanteen täydellistä muutosta nykyiseen verrattuna. Koska "iskä" haluaa metsästyskaveriksi vain suomenpystykorvan, ja hyö maksavat melko suolaisesti...

    VastaaPoista
  2. Oi, suomenpystykorvat ovat tosi suloisen näköisiä ja terhakoita otuksia. Tarmo on semmoiselle tosi sopiva nimi. Oletteko kyselleet sijoituspentua. Sellaisenhan voi joltain kasvattajalta saada jopa ilman "takuumaksua".

    VastaaPoista
  3. Sehän se, kun aina jonkun muun pitää huomata ne hyvät asiat elämässämme, ettäitsekin ne tajuaisimme.
    Niinhän se on, että kun jostain joutuu luopumaan, niin aina saa jotain tilalle. Sinä olet onnekas, kun olet saanut nuo koirat.

    Monesti olen miettinyt mitä minä sain työn tilalle. Työn, josta suuresti pidin ja sain onnistumisen tunteita. En oikein osaa vielä pitkän työttömyyden ja lyhyen eläkeläisajan jälkeen kovin paljon löytää tilalle tulleita, vaan kyllä kai niitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne onnistumisen tunteet ovat tosiaan tärkeitä ja se, että voi jotenkin kokea olevansa hyödyllinen. Lemmikit ja puutarha tuovat minun elämääni lohtua ja iloa, mutta mitään tapaa kokea onnistumisia ja tarkoituksellisuutta en minäkään ole vielä löytänyt, vaikka olen jo puoli vuosikymmentä etsiskellyt.

      Poista
  4. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se varmaan on. Pitäisi vaan olla vähemmän tomppeli kuin minä hoksatakseen sen arjessaan :)

      Poista

Sano vaan